Pasta Carbonara

Tänä viikonloppuna kokataan pasta carbonaraa, josta on varmasti niin monta ohjetta kuin on tekijääkin. Toiset ei missään nimessä lisää carbonaraan kermaa tai sipulia, joku käyttää kananmunat kokonaisina, joku pelkät keltuaiset. Sitten pitää olla guancialea tai ainakin pancettaa, ei missään nimessä tavallista pekonia. Niin ja pecorinoa, ei parmasaania, kuten Antsku sanoisi (tosin oliko se niin, että Antsku ei käytä edes sitä parmasaania...?). Alkaa mennä vaikeaksi.

Minun carbonarassa on yleensä sipulia ja kermaa, koska pelkkä pekoni+kananmuna -yhdistelmä on minulle liian tönkkö. Käytän yleensä pelkkiä keltuaisia, tosin ihan käytännöllisistä syistä: haluan valkuaiset talteen muuta käyttöä varten. Tällä kertaa tyhjensin pannulle myös viime kesän kantarelleja. Uskallan silti kutsua tätä carbonaraksi, koska maanantaina myös herrasväki Safkaa teki niin.

Pasta carbonara
(noin neljälle)

300 g pastaa
1 pkt pekonia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
pari dl kantarelleja
4 kananmunaa tai 4 keltuaista + 1 dl kermaa
1 dl parmesania raastettuna
mustapippuria
tarvittaessa ripaus suolaa

Suikaloi pekoni, silppua sipulit ja paloittele tarvittaessa kantarelleja hieman. Ruskista pekonit pannulla, lisää sipulit ja kantarellit. Keitä pasta. Sekoita kulhossa kananmuna, mahdollinen kerma, juustoraaste ja mausteet. Yhdistä pasta ja pekoni-sipuliseos. Sekoita kananmuna-kermaseos kuuman pastan joukkoon. Tarjoa heti.

Revontulipusero

Puikoilla on taas homma, joka valmistuu tuskastuttavan hitaasti. En jaksa kunnolla keskittyä, joten möhlin, puran, möhlin ja puran taas. Ei etene ei. Alkaa vähän käydä luonnolle, mutta olen päättänyt tehdä homman valmiiksi ennen kuin aloitan muuta. Niinpä käsityöjuttuja tulee tänne blogiin asti todella vähän. 

Tässä kuitenkin pieni kurkistus siihen mistä innostukseni lankoihin kerran alkoi. Muistan tehneeni seiskaluokalla todella eripariset lapaset: ensimmäinen oli aivan valtava, toinen noin puolet ensimmäisestä. Mutta sitten jotenkin hiffasin asian. Ja kärsivällinen, ystävällinen ja kannustava käsityönopettajani ei yhtään jarrutellut. Kasilla neuloin itselleni pitsineuletunikan, joka ei valitettavasti ole enää tallessa. Tai valitettavasti ja valitettavasti, noh, se oli aika kauhea teltta, tosin ei ilmeisesti silloin. Ainakaan minusta:-D

Ysillä neuloin kuvassa olevan revontulineuleen, jonka äiti oli johonkin kaapin perukalle jemmannut. Muistelen, että pusero oli aika helppo tehdä ja pikasyynäyksellä en löytänyt mitään näkyviä virheitäkään. Hassua, ysiluokasta on nyt 20 vuotta ja tuo pusero on edelleen tallessa. Aion vääntää sen joku päivä päällekin, voin vaikka tunkea takin tai repun tai jotain muuta täytettä sen alle. Tämäkin on nimittäin aika reilu (lue: valtava). Muoti taisi olla aika armollista tai ainakin väljää silloin, nyt mieleeni palaa myös flanellipaidat, liivit (???) ja värilliset farkut. Kuka tunnustaa?

Jotain kivaa ajatonta tuossa kuviossa kyllä on, vaikka en moiseen ehkä nyt tarttuisi. Jos joku toinen kuitenkin haluaa tarttua, Novitalta löytyy ohje.

Prinsessakakku

Olen jo pariin otteeseen kirjoitellut prinsessakakuista, mutta en gång till. Koska on kiva huomata kehittyvänsä:o) Ensimmäinen prinsessa oli aika matalajalkainen tai sitten leningin alla oli ehkä aamutohvelit (tai sitten mun naiskäsitys on peräisin barbieleikeistä). Toinenkin prinsessa oli vielä vähän sinne päin, mutta tästä kolmannesta tuli jo ihan prinsessamainen.

Kakku meni myös naapuriin eli samoille kantiksille kuin Hello Kitty. Täytteeksi nelivuotias toivoi jotain sitruunaista, joten lemon curdilla, sitruunaisella rahkalla ja kermavaahdolla mentiin.

Minulla oli suunnitelmissa ottaa pari vaihekuvaa kakun tekemisestä, muistin kaksi vaihetta, joista yllä olevassa kuvassa on toinen. Viime kerralla kävi sama juttu, joten ehkäpä ensi kerran jälkeen koossa on kaikki keskeiset vaiheet.

Hello Kitty -kakku

Naapurissa asustelee pari pikkuista kanta-asiakasta: tein heille viime vuonna Titi Nalle -kakun ja muistaakseni myös tyrni-valkosuklaakakkua. Nyt toiveena oli Hello Kitty -kakku. Ehdotin täytteeksi jotain vadelmaista ja vaniljaista eli aika perussetillä mentiin. Olen jotenkin niin tylsä, että en edes yritä tunkea lakritsan, limen, vadelman, valkosuklaan ja mangon sekoitusta samaan kakkuun. Ehkä pitäisi joskus edes yrittää leipoa laatikon ulkopuolella. Ja olisihan mulla täällä rehellinen raati aina kaikkea maistamassa ja kommentoimassa. Äiti tää ei o hyvää ja niin pois päin. Vaikka en valita, aika kaikkiruokaisia ovat.

Nyt kuvia katsellessa huomaan, että viimeistelyssä olisi taas kerran voinut olla vähän tarkempi... Mutta tuli mukamas vähän kiire. Ja apulaiset keikkuivat tuoleillaan siihen malliin, että pelkäsin koko ajan jomman kumman horjahtavan kakkuun.

Madekeitto ja uusi kotiapulainen

Uusi tai ainakin uudehko kotiapulaiseni, eli foodie.fm toi viime viikolla madetta. Mietin kyllä vähän ensin, että uskallanko lähettää jonkun toisen puolestani kalatiskille tarkistamaan kalan kondista. Mutta hienosti meni. Matikat olivat aivan mainiossa kuosissa. Joku oli siis ollut tarkkana tai tiski hyvässä tikissä.

Tilasin kaiffarit tällä kertaa valmiiksi nyljettynä. Kokkailen madetta vähän turhan harvoin ja rutiinin puutteen takia sain viimeksi aikaiseksi melkoisen sotkun. Touhusin silloin nahkaa irti omin päin ilman kunnoon pihtejä. Alkoi madekeitto kyllästyttää ja harmittaa jo ennen kuin kattilassa oli yhtään mitään. Nyt keitosta tuli hyvää, suorastaan ihanaa.

Jos käsittelet mateen itse, mäti ja maksa kannattaa ottaa talteen. Maksan voi keittää (muutama minuutti) samassa liemessä ja hieman jäähtyneenä paloitella keiton joukkoon.

Helppo ohje on peräisin Yhteishyvältä.

Mamman madekeitto

1,5 kg made nyljettynä ja sisälmykset poistettuna
1 tl merisuolaa
1 l vettä
1 sipuli
2 porkkanaa
puolikas lanttu
5 isoa perunaa
5 kokonaista pippuria
2 dl kuohukermaa
0,5 tl hunajaa
pieni nippu tilliä

Paloittele made noin 5 cm:n paloiksi ja keitä paloja kuoritun ja lohkotun sipulin kanssa suolalla maustetussa vedessä kypsäksi. Kuori ja kuutioi porkkana, lanttu sekä perunat.Nostele mateenpalat liemestä ja perkaa ne ruodottomiksi. Siivilöi keitinliemi ja kaada liemi takaisin kattilaan. Lisää liemeen porkkana, lanttu ja perunakuutiot sekä maustepippurit. Keitä juurekset lähes kypsiksi ja lisää mateenpalat. Anna keiton vielä lämmetä ja lisää lopuksi vielä kerma sekä hunaja. Pilko valmiin keiton päälle tilliä ja tarjoa sen kanssa esimerkiksi paahdettua ruisleipää.

Ai niin. Se kotiapulainen. Tämä ei nyt sitten ole mikään maksettu mainos, mutta kerron asiasta, koska homma on huomattavasti keventänyt meidän arkea. Ruokaostokset tulevat siis meille kotiin. Ei aina eikä kaikki, mutta joku muu kerää sen monen kymmenen kohdan listan kärryyn ja kuljettaja kuskaa ne tänne kotiin. 

Setti kattaa yleensä meidän viikon perusostokset. Kierros kaupassa ja matkat kestäisi parisen tuntia. Keräily + kuljetus maksaa kympin. Näin ollen ostan kympillä pari tuntia peliaikaa lasten kanssa tai siivoan vaikka koko huushollin siinä ajassa. Ja tuo kymppi säästyy helposti kun ei haali kärryyn mitään heräteostoksia. 

Palvelu on ollut tosi kätevä. Toki joukkoon on mahtunut muutama huono mandariini, mutta niitä päätyy kärryyn ja ostoskassiin ihan itsekin kerättynä. Ja tuo muovipussien määrä ahdistaa kanssa, mutta sitä kohtaa palvelussa kuulemma kehitetään koko ajan. Asiakaspalvelu on muutenkin hienosti ja nopeasti hyvittänyt huonot mandariinit ja suhtautunut palautteeseen muutenkin esimerkillisesti. Mainiota.

Osso buco

Italialainen pataruoka osso buco on täydellistä hiihtolomaruokaa täällä pohjolassakin: se syntyy yksinkertaisista raaka-aineista ja pärjää itsekseen padassa parisen tuntia. Lihaa näyttäisi olevan ihan hyvin saatavilla hyvin varustelluista marketeista, muut ainekset löytyvät lähikaupasta. No, ehkä tuo valkoviini ei löydy lähikaupasta. Ellei sitten vietä hiihtolomaa Keski-Euroopan suunnalla. 

Ohjeita on varmaan yhtä monta kuin on tekijöitä. Yhteistä useimmille ohjeille näyttäisi olevan tietysti tuo osso buco eli naudan (tai vasikan) potka, tomaattimurska, sipuli, porkkana ja varsiselleri sekä koko joukko mausteita. Törmäsin Siskot kokkaa -blogissa vinkkiin, jota piti heti kokeilla: lisäsin pataan yhden appelsiinin raastetun kuoren. Sitruksinen säväys virkisti jo entisestään herkullista ruokaa. Päästiin yhä lähemmäs täydellistä.

Kiireinen kokki keittää lisukkeeksi jotain hyvää pastaa. Milanolainen risotto tulee kuitenkin melkein yhtä nopeasti, varsinkin jos valmistelee sen etukäteen eikä keitä sitä minuuttiakaan liikaa.

Kuva ei valitettavasti tee oikeutta tälle ihanalle ihanalle ruualle.

Osso buco

4 siivua naudan (tai vasikan) potkaa
3-4 rkl öljyä
4 rkl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
n. 1 tl mustapippuria myllystä
1 iso sipuli silppuna
2 porkkanaa pieniksi palasiksi kuutioituna
3 sellerinvartta pieniksi paloiksi kuutioituna
3-4 valkosipulin kynttä pieneksi silputtuna

1,5 dl valkoviiniä
4 laakerinlehteä
4 dl tomaattimurskaa
2 tl sokeria
(4 salvianlehteä ja 1 oksa rosmariinia)
1 pienen appelsiinin kuorta raastettuna
2 rkl lihafondia 

Ota liha hyvissä ajoin (noin 1h ) huoneenlämpöön. Leivitä lihapalat vehnäjauhoissa, joihin olet sekoittanut suolan ja pippurin. Paista kummaltakin puolelta kauniin ruskeaksi oliiviöljyssä. Siirrä lihat pataan. Pilko porkkanat, sellerit, valkosipulit ja sipulit pieniksi kuutioiksi ja freesaa ne oliiviöljyssä tai voissa. Lisää kasvikset pataan lihojen päälle. Kiehauta samalla pannulla valkoviiniä vähän kasaan ja lisää se pataan. Lisää pataan myös tomaattimurska, laakerinlehdet ja muut mausteet. Lisää tarvittaessa vettä. Pane 175 asteiseen uuniin muhimaan ainakin puoleksitoista, mieluummin yli kahdeksi tunniksi. Pata on valmista kun liha irtoaa luusta.

Risotto milanese

2 l kanalientä
3rkl oliiviöljyä
100g suolatonta voita
1 sipuli, silppuna
280g risottoriisiä
1 pss sahramijauhetta
50g tuoretta parmesanraastetta
suolaa
mustapippuria myllystä

Laita liemi kattilaan ja kiehauta kevyesti, jätä levy päälle matalalle lämmölle. Kuumenna öljy isossa pannussa, lisää puolet voista, sipuli ja riisi. Kuullota sipulia kunnes se pehmeää (n.5 min). Lisää lientä kauhallinen kerrallaan. Älä anna riisin hukkua liemeen vaan lisää seuraava kauhallinen aina vasta kun edellinen on imeytynyt. 10 min keittämisen ja hämmentämisen jälkeen lisää sahramijauhe. Jatka keittämistä ja liemen lisäämistä samalla tavalla kunnes riisi on al dente. (risottoon menee yleensä kokonaisuudessaan n. 20-25 min, mutta tarkkaile riisin kypsyyttä maistamalla). Lisää sitten jäljellä oleva voi ja raastettu parmesan. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla maun mukaan.

Risoton pitää olla löysää. Siis niin löysää, että se leviää lautaselle. Ja riisit kannattaa mieluummin jättää aavistuksen liian al denteksi kuin keittää liian kypsäksi. En ole vielä koskaan kokannut enkä syönyt raakaa risottoa.

"Äiti, saisinko lisää sitä luuydintä?" kysyi neljävuotias isosisko. Lapset ovat mainioita, koska ovat niin ennakkoluulottomia. Suosittelen ennakkoluulottomuutta myös aikuisille: tämä on todella hyvää ja homma onnistuu myös vähemmän kokeneelta kokilta. Niin ja sitä luuydintä, sikäli mikäli se kuulostaisi arveluttavalta, on todella vähän. Lisäksi sen voi pahimmassa tapauksessa jättää lautaselle.

Valkosuklaamousse

En ole mikään jälkiruokaspesialisti: kuittaan aterian päätöksen aivan liian usein kaupan jäätelöaltaan antimilla tai jollakin leivonaisella. Tosin leivonnainen voi kyllä olla aivan täydellinen jälkiruoka. Ajatelkaa vaikka sitruuna-marenkipiirasta.

Ystävänpäivän kunniaksi teimme yhdessä pitsaa ja söimme jälkiruuaksi valkosuklaamoussea. Hyvää ja helppoa, mutta aika makeaa. Livautin lopulta oman annokseni päälle vähän kirpakkaa tyrnihilloa. Passionhedelmä olisi kyllä sopinut kaveriksi kanssa, jos sellaisia olisi sattunut olemaan. Ohje on sama, jota olen käyttänyt kakuissa, alun perin se on kopsattu Makuja-sivulta.

Valkosuklaamousse
(noin 6-8 annosta)

200 g valkosuklaata
1 dl kermaa
50 g jugurttia
3 liivatelehteä sulatettuna
4 dl kermaa
1 tl vaniljasokeria

Laita liivatteet likoamaan runsaaseen veteen. Kiehauta 1 dl kermaa ja lisää kermaan valkosuklaa. Sekoita, kunnes suklaa on sulanut. Sulata liivatelehdet vesitilkassa. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi, lisää vaniljasokeri. Lisää liivatteet ja kermavaahto kerma-valkosuklaaseokseen. Kaada jälkiruoka-astioihin ja anna hyytyä jääkaapissa muutamia tunteja tai seuraavaan päivään.

Pitsan leipominen on aina yhtä sottaista suosittua. Tarpeeksi vaan jauhoja niin ei sitten tartu taikina pöytään. Lisäksi on syytä varmistaa, että päällä on aina mekko. Mieluiten kesämekko, mutta hätätapauksessa muutkin käyvät. Paitsi ei äidin valitsemat.

Pitsasta tulee pikaruokaa kun taikinan tekee edellisenä päivänä jääkaappiin kohoamaan ja kastiketta keittää kerralla reilummin pakkaseen. Olen tehnyt pitsaa pari kertaa ennenkin, ohjeita löytyy täältä.

Ystävänpäiväkortit

Pikkuiset taiteilijat ovat todella ahkeria maalaamaan, piirtämään ja askartelemaan. Jopa niin ahkeria, että äitiä vähän kyllästyttää välillä. Lisäksi minua mietityttää, että mihin ihmeeseen kaikki taideteokset oikein tungetaan. Olen muutaman kerran yrittänyt muiluttaa jotain vähän vaatimattomampaa (lue: ruttuinen paperi, jossa pari epämääräistä viivaa) viritystä paperinkeräysastiaan, mutta siitä on tietysti tullut kauhea ulina. Niin, suurin osa "taiteesta" on ihmeellistä silppua tai niitä tyhjänpäiväisiä pallo ja viiva -piirustuksia. 

Joukkoon mahtuu onneksi värikkäitä, ihania helmiä, joita kehtaa kuskata isovanhemmille ja ripustaa seinälle. Ja joitakin väri-ilotteluja voi jatkojalostaa vaikka ystävänpäiväkorteiksi.

Esikoinen halusi myös piirtää muutamia kortteja samalla systeemillä kuin teimme joulukortteja. Valitettavasti inspiraatio loppui heti kohta tämän suloisen etanakortin jälkeen. Ja kukko ei tunnetusti käskien laula, eikä neljävuotias piirrä pyynnöstä lisää suloisia etanakortteja. Eikä piirrä mitään muutakaan järkevää, pyynnöstä siis. 

Nyt sitten pahoittelen vielä kovasti sitä, että kortteja lähtee postiin lopulta hyvin pikkuruinen nippu. Eli älkää rakkaat ystävät pahastuko, jos postipoika ei tämmöistä värikästä yllätystä tänä vuonna teille tuo. Olette joka tapauksessa tärkeitä kaikki.

Aivan ta(i)va(a)llinen lihakeitto

Perinteinen lihakeitto kuulostaa ehkä maailman tylsimmältä viritykseltä, mutta kokolihasta huolella tehty keitto alkaa oikeasti olla aika harvinaista herkkua. Harmi sinänsä, koska se on todella todella hyvää. Arki-illan pelastajaksi tästä ei varsinaisesti ole, ellei sitten keitä lihaa edellisenä päivänä. Valmiista liemestä ja kypsästä lihasta keitto syntyykin sitten lopulta sukkelaan.

Suosittelen ehdottomasti valitsemaan tähän hommaan lihapalan luineen päivineen, keittoon käy hyvin esim. lapa tai etuselkä. Juuri luusta syntyy liemeen se ihana, syvä maku.

Lihakeitto

n. 1,5 kg luullista naudan (tai hirven) lihaa
sen verran vettä, että liha peittyy
2 tl suolaa
3 laakerinlehteä
12 kokonaista maustepippuria
pari sipulia

6 perunaa
3 porkkanaa
pala lanttua (n. 200 g)
1 palsternakka
pala selleriä (n. 100 g)
1 purjo
1 dl persiljaa hienonnettuna

Huuhtele liha kylmällä vedellä ja pane kattilaan. Kaada päälle kylmä vesi ja kuumenna kiehuvaksi. Kuori pinnalle nouseva vaahto pois reikäkauhalla tai lusikalla. Lisää suola, pippurit, laakerinlehdet ja kuorittu, paloiteltu sipuli. Keitä liha kypsäksi miedolla lämmöllä kannen alla, parisen tuntia. Liha on kypsää kun se irtoaa luista.

Paloittele kuoritut perunat, porkkanat, lanttu, palsternakka ja selleri. Suikaloi halkaistu ja huuhdottu purjo. Nosta liha liemestään ja lisää sinne perunoita lukuunottamatta kaikki kasvikset. Anna kiehua noin 10 minuuttia ja lisää perunat. Jatka kypsentämistä vielä noin 20 minuuttia, kunnes perunat ja juurekset ovat kypsiä. Leikkaa liha pieniksi kuutioiksi ja lisää keittoon. Lisää tarvittaessa vettä. Kuumenna kiehuvaksi. Tarkista maku ja lisää persilja.

Vorschmack ja uuniperuna

Höpisin borssikeiton yhteydessä vorschmackista ja tajusin samalla, että en ole sitä täällä hehkuttanut ollenkaan. Siis voi ei. Mutta onneksi talvea on vielä jäljellä (kai??), koska vorschmack on talviruokaa ihan parhaasta päästä. Höpisin samalla jotain venäläisestä alkuperästä. Noh, vorschmackin alkuperä on ilmeisesti selvittämättä. Se oli kuitenkin marsalkka Mannerheimin lempiruokaa ja ilmeisesti hän toi aikoinaan reseptin Suomeen. Lisää arveluja vorschmackin alkuperästä voi lueskella vaikka täältä. Ja oli venäläistä alkuperää tai ei, tämä sopii kyllä kisakatsomon iltapalaksi ihan takuulla.

Valitsemani ohje ei takuulla ole juuri se oikea ja aito tai alkuperäinen, mutta tämä sopii hyvin kenen tahansa kotikokin keittiöön ja ruokapöytään kanssa. Raaka-aineet löytyvät lähikaupasta ja hommasta selviää ilman lihamyllyä. Hifistelijät eivät varmaan blogiani lue muutenkaan, mutta jos joku nyt vahingossa haluaa vorschmackin kanssa hifistellä niin mallia voi ottaa vaikka Savoylta. Minä otin kodikkaasti mallia Pirkalta. Ihan pilkun tarkasti en ohjetta noudattanut, koska tämä(kään) ei ole ollenkaan kovin tarkkaa puuhaa.

Seuraavalla kerralla saatan kokeilla Huippuhomman punajuurella ja porkkanalla höystettyä versiota, pikku juureslisä kuulostaa aika kivalta.

Ai niin. Kannattaa ehkä saman tien tehdä annos kaksinkertaisena. Vorschmackin voi hyvin pakastaa.

Vorschmack

300 g karitsan jauhelihaa
2 rkl voita
400 g naudan jauhelihaa
2 isoa sipulia
4 valkosipulin kynttä
1 rs anjovisfileitä liemineen
1/2 tl mustapippuria
2 rkl tomaattipyreetä
1 dl vettä

Paista lampaan jauheliha rasvassa paistinpannussa murentaen. Siirrä liha kannelliseen pataan. Ruskista naudan paistijauheliha pannussa omassa rasvassaan. Hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Lisää ne lihan joukkoon. Jatka paistamista koko ajan sekoitellen, kunnes sipulit ovat kuullottuneet. Yhdistä jauhelihat pataan ja kuumenna. Hienonna anjovisfileet leikkuulaudalla ja lisää pataan. Kaada joukkoon myös anjovisliemi. Mausta pippurilla ja tomaattipyreellä ja lisää vesi. Surauta hommaa pienemmäksi sauvasekoittimella. Älä kuitenkaan edes yritä ihan sileää soosia. Kuumenna pata kiehuvaksi, peitä kannella ja nosta uuniin hautumaan.

Hauduta pataa parisen tuntia 150 asteisessa uunissa. Tarkista padan nestemäärä noin 20 minuutin välein ja lisää tarvittaessa 1/2 dl kuumaa vettä. Vorschmackin pitää pysyä kosteana, mutta vettä ei saa jäädä irtonaiseksi. Tarjoa vorschmack uuniperunoiden, kuutioitujen punajuurien ja maustekurkkujen sekä smetanan kanssa.

Uuniperunat tulevat kätevästi yhtä aikaa uunissa: pese, kuivaa ja pistele isot perunat. Nosta ritilälle uuniin. 150 asteessa perunoita pitää pitää ainakin tuo parisen tuntia. Voit halutessasi laittaa perunat uunin heti kun alat vorschmackin valmistamisen. Uunin lämpötila voi tällöin olla korkeampi, aluksi vaikka 225 astetta.

Borssikeitto

Mistä mahtaa johtua, että monet meillä perinteisesti talvisiksi mielletyt ruuat kuten blinit, vorschmak ja borssikeitto ovat venäläistä alkuperää? Vai kuvittelenko vaan? Mutta ihan justiinsa ei kyllä ole tullut mieleen tehdä blinejä tai vorschmakia kesällä, enkä juuri tee keittojakaan kesällä. Mutta talvella teen! Yksi parhaista talviherkuista on borssikeitto.

Työkaveri vinkkasi käyttävänsä borssissa hapankaalia, täytynee kokeilla sitäkin mahdollisimman pian. Nyt mentiin tavallisella kaalilla. Ohje on hesarilta, jälleen kerran.

Borssikeitto

400 g raakoja punajuuria
2 sipulia tai punasipulia
2 porkkanaa
250 g valkokaalia
2 rkl voita
1 l liha- tai kasvislientä
1-2 rkl punaviinietikkaa
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
2 rkl silputtuja yrttejä:
timjamia, rakuunaa, rosmariinia
300 g savulihaa, nakkeja tai siskonmakkaroita (käytin bratwursteja)

Pese ja kuori juurekset. Leikkaa ohuiksi suikaleiksi käsin tai monitoimikoneessa. Suikaloi myös valkokaali. Sulata voi suurehkossa kattilassa tai padassa ja kuullota suikaloituja kasviksia hetki. Älä ruskista. Kaada liemi kasvisten päälle ja anna keiton hautua kannen alla vajaat 30 minuuttia.

Paloittele liha ja lisää se keittoon (tai purista sekaan siskonmakkarat) ja anna kiehua vajaa kymmenisen minuuttia. Minä paloittelin bratwurstit ja käytin ne pannulla ennen keittoon lisäämistä. Mausta keitto lopuksi makusi mukaan, hauduta vielä hetki ja tarjoa vaahdotetun smetanan ja ruisleivän kanssa.

Runebergin tortut

Teen Runebergin torttuja sinnikkäästi samalla ohjeella melkein joka vuosi, tosin välillä paistan torttuja liikaa (viime vuonna) ja välillä aivan liian vähän (tänä vuonna). Jouduin siis viikonloppuna tekemään uuden setin kunhan olin ensin kerännyt kasaan ylpeyteni ja hankkinut vähän lisäenergiaa syvältä lautaselta nautitusta tortusta. 

Ohje on tosiaan vanha tuttu, mutta päivitin taikinaa kardemummalla ja sitruunankuorella. Ja suosittelen sitä lämpimästi muillekin. Tortuista tuli aivan ihania. Ai niin. En enää tökkää hilloa näihin ennen paistamista. Se tuppaa kulkeutumaan aivan liian syvälle tortussa, tai sitten kokeilen ehkä vielä kerran toisen hillon kanssa.

Runebergintortut
ohje: Kotiruoka (Otava)

150 g voita
1 1/2 dl sokeria
2 munaa
1 dl jauhettua mantelia
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl korppujauhoja ja piparin muruja (laitoin n. 1 dl ja 0,5 dl piparin muruja)
2 tl kardemummaa
1 sitruunan raastettu kuori
1 tl leivinjauhetta
1/2 dl kermaa

Koristeluun:
vadelmahilloa
1 dl tomusokeria
noin 1/2 rkl vettä

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Lisää raastettu sitruunan kuori (muista pestä sitruuna huolella). Lisää kerma ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi. Jaa taikina pellille paperisiin tai voideltuihin leivosvuokiin (minä käytin silikonista runebergintorttuvuokaa). Täytä vuoista 2/3. Paista pieniä torttuja 200 asteen lämmössä noin 15 minuuttia, isoja 180 asteessa noin 35-40 minuuttia. 

Kostuta halutessasi punssin, veden ja sokerin seoksella. Koristele jäähtyneet tortut. Lisää päälle reilu nokare vadelmahilloa. Sekoita tomusokeriin vettä niin, että saat paksun tahnan. Pursota tai valuta kuorrutusta renkaaksi vadelmahillon ympärille.

Angry Birds - Red

Ehdotin kaverini pojan synttärikakuksi jotakin vihaisista linnuista ja ehdotus meni heittämällä läpi, toiveena punainen eli Red. Red on vihaisin kaikista, johtaja, joka tekee kaikkensa suojellakseen munia. Täytteeksi melkein viisivuotias kakkuasiantuntija toivoi jotain mansikkaista. 

Minä sekoittelin täytteen mansikkahillosta ja omenasoseesta, koska pelkkä mansikkahillo on mielestäni aivan liian makeaa (ainakin näihin marsipaanivirityksiin) ja pakastemansikoista tehty sose taas liian löysää ja liian mietoa. Mansikka-omenajutun kaveriksi tein vaniljakastikkeesta ja kermavaahdosta paksun kreemin. Marsipaanin alle tavanomainen voikreemi.

Pikkasen nuo linnun mittasuhteet tuottivat päänvaivaa, mutta kyllä tämä kai ihan tunnistettavissa oli. Omat naperot haluavat nyt sitten kanssa lintuja synttäreilleen, mutta en vielä saanut selkoa mihin kohti kakkujonoa linnut asettuvat suhteessa dinoon, sirkustelttaan ja viidakkoon nähden. Eiköhän se tässä selviä.