lauantai 26. syyskuuta 2015

Energy Powerbar

Syksy on jo tosi pitkällä ja bloggaustahti vain harvenee. Kärsin edelleen vähän inspiraatiopulasta, aikapulasta ja vähän myös teknisistä ongelmista. Minulle tosi mieleinen kuvankäsittelyohjelma lakkasi olemasta ja olen nyt uuden ohjelman varassa. Valitettavasti sen logiikka ei täysin ole auennut ja sitä jo ennestään kortilla olevaa aikaa kuluu yritys-erehdyshommailuun. Sitten alkaakin aika nopeasti ärsyttää.

No, kokkailu on silti yleensä ihan ok ja syödä pitää. Välillä pitää syödä välipaloja. Leila Lindholmin kirjasta The Fresh Foodie löytyi tämä helppo ja kätevä patukka, jonka voi napata vaikka käsilaukkuun tai treenikassiin mukaan pientä energiaboostia varten. 

Visuaalisesti nämä eivät ole se kaikista houkuttelevin herkku. Nappulat tulivat vuoron perään kysymään, teenkö kala- vai broileripötköjä... Tietysti kuvaa olisi voinut somistaa jotenkin toisin, koska leivinpaperi taisi lisätä kalapuikkoefektiä melkoisesti.

Energy Powerbar

14 energiapatukkaa

250 g kivetöntä taatelia
200 g cashewpähkinöitä
ripaus suolaa
1 dl sesaminsiemeniä (alkuperäisessä ohjeessa 2 dl, mutta niitä jäi tosi paljon yli)
2 rkl mustia sesaminsiemeniä (minulla ei ollut näitä)

Aja taateleita, pähkinöitä ja suolaa tehokkaalla blenderillä tai monitoimikoneen leikkuuterällä ainakin 2-3 minuuttia kunnes lopputulos on tasainen massa. Paahda sesaminsiemeniä kuivalla pannulla, kunnes siemenet saavat vähän väriä. Heiluttele pannua koko ajan.

Jaa taikina 14 yhtä suureen osaan. Muotoile paloista patukoita ja kierittele ne siemenissä. Säilytä ilmatiivissä rasiassa viileässä.

tiistai 15. syyskuuta 2015

Pinjata

Mietin tuossa elokuun puolella jotain pientä ohjelmanumeroa esikoisen synttäreille. Meillä on jo  ongittu (aika monta kertaa), kiinnitetty prinsessan kruunua tai Stellan nokkaa (aasin häntä -tyyppisessä leikissä, niin ikään aika monta kertaa) sekä etsitty aarteita. Viimeksi mainittua ei ole tehty kuin kerran, koska homma meinasi mennä lööperiksi jo ennen kuin se alkoikaan. Tarkalleen ottaen jo ennen kuin koko synttärit alkoivat. Nopeimmat vieraat löysivät ensimmäiset aarteet kätevästi meille tullessaan. Pienimmät vieraat yrittivät syödä karttansa. Muuten oli ihan mukavaa. Eli aarteenetsintää järkätään varmasti joskus uudestaan, mutta ei ihan lähitulevaisuudessa.

En ehtinyt kauaa googlata kun innostuin pinjatasta. Olin miettinyt sitä aiemminkin, mutta olin tähän asti todennut omat lapset ja vieraslapset liian pieniksi. Löysin kivan ohjeen, joka oli muuten hyvä ja täsmällinen, mutta siinä ei muistettu mainita, että aikaa täytyy varata vähän enemmän kuin pari tuntia, riippuen liimanäppien määrästä.

Alku sujui näppärästi. Liimasimme sanomalehtisuikaleita ilmapallojen päälle erikeeperin ja veden sekoituksella. Sitten annoime pallojen kuivua. Tein toisesta possusta vähän ohuemman, pari kolme kerrosta, ja toisesta vähän paksumman. Ehkä kerros tai kaksi lisää.

Askartelin possulle kärsän pahvista ja korvat munakennosta. Sain mielestäni hyvän idean ja tein toiselle possulle jalat tyhjistä vessapaperirullista. Sitten vessapaperirullat loppuivat (onneksi), joten toiselle possulle tein jalat kartongista.




Kovettuneen possun massuun leikkasin terävällä veitsellä pienen aukon yllätyksiä varten. Perinteisesti pinjata pitää sisällään kai pelkkää karkkia, mutta nyt tungin sisälle pienet pussukat ja ilmapalloja.

Ensimmäisen possun maalasin valkoiseksi, halusin possun muistuttavan Onneli ja Anneli -elokuvan säästöpossuja. Muuten meni ihan hienosti, mutta jossain vaiheessa possun jalat alkoivat mennä alta: vedessä hajoavat vessapaperirullat alkoivat hajota atomeiksi märän maalin ansiosta. Hirmu kätevää.

Ripustin sitten possun roikkumaan, jotta jalat kuivuisivat ja kovettuisivat. Possu jäi vähän vinksalleen, mutta loppujen lopuksi se pysyi hyvin kasassa, jopa vähän turhankin hyvin...


Toinen possu sai pintaansa tuollaista silkkipaperihörselöä, siitä tuli kyllä aika sievä. Olin kovasti mielissäni pinjatoista, vaikka niissä melkoinen homma olikin. Mielessä on koko joukko pinjataideoita, kohta voisi värkätä vaikka halloween-pinjatan.

perjantai 11. syyskuuta 2015

Hävikistä herkuksi


Hävikkiruokien kuningas: pyttipannu. Lihaa, makkaraa, perunoita, juureksia, sieniä.
Kuluttajaliitto kampanjoi jälleen ruokahävikin vähentämiseksi. Tärkeä ja ajankohtainen aihe. Iso osa suomalaisista elää sellaisessa yltäkylläisyydessä, että täysin kelvollista ruokaa menee kilokaupalla roskiin. Ei kannata ahdistua, mutta kannattaa olla tietoinen. Hävikkiä voi vähentää. Aiheesta löytyy laajasti tietoa hävikkiviikon verkkosivuilta.

Munakasrullaan voi kääräistä vaikka jauhelihakastikkeen tähteet.

Hävikin vähentämisessä ykköskeino minulle on suunnitelmallisuus. Teen ruokalistan viikoksi kerrallaan ja suunnittelen ostokset sen mukaan.
Sämpylätaikinaan voi sekoittaa vaikka puuroa tai porkkanaraastetta.

Hyvä kakkonen on se, että laitan vähän vähemmän ruokaa kerralla. Hävikkiä on minusta sekin, joka kertyy tuohon vyötärön seudulle.

Porkkanaraasteen voi piilottaa myös keittoon. Pienistä juureskäntyistä tulee kattilallinen keittoa.

Kolmas keino on aistinvarainen arviointi. Haistan ja maistan. Esimerkiksi hapanmaitotuotteet ovat yleensä täysin syömäkelpoisia useita päiviä tai jopa viikkoja parasta ennen -päiväyksen jälkeen.  

Pullavanukas syntyy pakastimen perukoille unohtuneesta pullasta, hillopurkin jämistä ja vähän väsähtäneistä marjoista.



Join pari päivää sitten lasin piimää, jonka päiväys oli tuolla heinäkuun puolivälin kieppeillä. Olisin luultavasti ollut onnellisempi, jos en olisi tarkistanut sitä päiväystä. Tarkistin sen nimittäin vasta kun olin koko lasin juonut. Kuvittelin piimän olleen pari viikkoa vanhaa... mutta että pari kuukautta. Piimässä oli kyllä jo makuvirhe, mutta pilalla se ei varsinaisesti ollut. Mitä nyt mielikuvitus meinasi tehdä tepposet. 

Wrapit ovat ruokalistalla uunikalan jälkeisenä päivänä.
Sen verran haluan kuitenkin muistuttaa, että lihan, kalan tai äyriäisten kanssa täytyy olla tarkkana ja päiväyksiä täytyy noudattaa huolellisesti.

Shepherd's pie. Karusta ulkonäöstä huolimatta uskomattoman hyvää.
Neljäs tärkeä pointti minusta on se, että ei kippaa epäonnistuneita luomuksia suoraan biojätteeseen. Epäonnistuneet macaronkuoret voi ehkä käyttää jälkiruokien seassa. Juoksettuneen kastikkeen voi yleensä vielä pelastaa, sitkeä liha pehmenee sinnikkäällä keittämisellä ja muuttuu vaikka nyhtölihaksi.

Pitsa saa uusia ulottuvuuksia, kun kastikkeen sekoittaa smetanasta ja tuorejuustosta, ja kun täytteeksi raastaa jämäjuustot.
Viides ja viimeinen vinkki. Jos kovasti leivotuttaa ja oma kapasiteetti on rajallista, ilahduta vaikka työkavereita tai naapuria.

Kyllästynköhän ikinä porkkanakakkuun?


sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Pompomit

Askartelussa on jotain hirmu rentouttavaa ja koukuttavaa. Tai ainakin minä koukutun nopeasti tietyntyyppisiin juttuihin. Kerron toivottavasti parin viikon sisällä pinjata-touhuistani.

Pompomeja tein ensimmäisen kerran jo kolme vuotta sitten, mutta silloin kovalla kiireellä ja ilmeisesti huonosta silkkipaperista. Muistelen, että paperin repeily ärsytti. Ehkä olin vain kovakourainen?! Keväällä askartelin pikkusiskon synttäreille parikymmentä pompomia. Jep. Luit oikein. Kuvassa on vain osa. En ollut nimittäin varma, että kehtaanko kertoa koko totuutta. Mieskin kysäisi, että oliko aika käynyt pitkäksi. No ei ollut, mutta kun sain inspiraation. Nyt inspiraation hedelmät on piilotettu pitkin vaatekomeroiden ylähyllyjä odottamaan uusia juhlia. Tekisi mieli kyllä askarrella pari lisää. Vaikka rapujuhliin tai halloweeniksi.


Ohjeen tarkistin K-ruoka-sivuilta. En todella ehtinyt ottaa mitään vaihekuvia pompomtohinassani. Vaikka aika monta tilaisuutta kyllä olisi ollut...