perjantai 25. elokuuta 2017

Kukkakaalitalkoot. Ja chimichurri.

Kukkakaalista on niin paljon ylitarjontaa, että viljelijät joutuvat jättämään sitä peltoon. Kelju homma. Onneksi joku keksi #kukkakaalitalkoot. Minä olen kantanut korttani kekoon sinnikkäästi, koska kukkakaali on yksi ehdottomista lemppareistani. Gratiini, pyttipannu, kukkakaalicouscous, kukkakaalimuusi, grillattu kukkakaali, keitetty kukkakaali. Ei mitään mutkikasta eikä kummallista, vaan nopeaa, helppoa ja herkullista.

Keittoakin teen aina silloin tällöin. Nyt yhdistin kukkakaaliin kesäkurpitsaa, koska tokaluokkalainen toi ison kimpaleen kotiin. Koulun palsta on näemmä tuottanut mukavasti satoa. Liekö itse viljelty kesäkurpitsa vaikuttanut keiton makuunkin sitten... Molemmat pienet makutuomarit tuumasivat, että "tämähän on hyvää." Ihan kuin oletus olisi ollut, että tämä ei ehkä olisi ihan niin hyvää.

Mun pikkuisessa puutarhassa ei kasva kukkakaalia eikä kesäkurpitsaakaan, mutta lehtipersiljaa kasvaa. Olen vähän ollut ihmeissäni, että mihin kaikkialle sitä käyttäisin. Sitten serkkuni esitteli minulle chimichurrin. Olin jotenkin missannut sen(kin) ihan kokonaan, mutta parempi myöhään ja silleen. Nyt olen ihan myyty. Voisin syödä chimichurria kiposta suoraan lusikalla. Grillikausi alkaa olla osaltani ohi, joten nyt yhdistin chimichurria kukkakaalikeittoon. Oli muuten aivan mielettömän hyvää. Sosekeitot ovat makuuni helposti vähän turhan tasaisia, mutta lusikallinen chimichurria vei ainakin tämän sopan ihan uusiin ulottuvuuksiin.



Kukkakaali-kesäkurpitsakeitto

2 sipulia
pari valkosipulin kynttä
loraus oliiviöljyä
kesäkurpitsa
kukkakaali
n. 1 l kana- tai kasvislientä
2 dl kermaa (myös kaurakerma käy hyvin)
suolaa
mustapippuria

Kuori ja paloittele sipuli sekä valkosipulinkynnet. Kuullota niitä kattilan pohjalla oliiviöljyssä muutama minuutti. Paloittele kesäkurpitsa ja lisää kattilaan. Pyörittele heti sipulien seassa. Lisää kana- tai kasvisliemi ja paloiteltu kukkakaali. Anna kiehua noin 10 minuuttia. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää kerma. Anna kiehahtaa. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa vähän suolaa ja pippuria. 

Chimichurri

2 dl tuoretta lehtipersiljaa
1 dl tuoretta korianteria
1 dl oliiviöljyä
1/2 dl punaviinietikkaa
1 rkl sitruunamehua
1 rkl sokeria
pala chiliä
1/2 tl savupaprikaa
2 valkosipulinkynttä
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa

Hienonna lehtipersilja, korianteri, chili ja valkosipuli. Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi. Anna maustua puolisen tuntia ennen tarjoilua.


perjantai 4. elokuuta 2017

Mustikkapiirakkapäivä

Voi että, mustikkapiirakkapäivä, mikä ihana keksintö. Mustikkapiirakkapäivää vietetään ensimmäistä kertaa 6.8. osana Suomen 100-vuotisjuhlavuotta. Päivä liittyy Syödään yhdessä -hankkeeseen, jonka tavoitteena on, noh, nimensä mukaisesti tuoda ihmisiä yhteen syömisen äärelle. 

Hanke on todella tarpeen, koska suomalaiset syövät yhä vähemmän yhdessä. Perheet syövät vähemmän yhdessä, mikä on ihan tosi surullista. WHO tutki asiaa vuonna 2009 ja ainakin silloin Suomi jäi peränpitäjäksi OECD-maiden vertailussa kun tarkasteltiin perheiden yhdessä syömistä. Kylässäkin käydään yhä vähemmän. Se on myös vähän harmi. 

Mutta ei lannistuta näistä ankeista tilastoista vaan ryhdytään leipomaan ja kutsutaan muutama ystävä kahville. Tai istahdetaan koko perhe yhdessä alas ja herkutellaan lämpimällä mustikkapiirakalla.

Minulle mieleisessä mustikkapiirakassa on ohut pohja ja paljon mustikoita. Sellaisen leipomisen ei tarvitse olla vaikeaa, Sikke Sumarin ohje on niin helppo, että kuka vaan onnistuu! Parasta on, että piirakka syntyy tarvittaessa ilman maitotuotteita ja kananmunia.


Helppo mustikkapiirakka

175 g voita tai margariinia
1/2 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
(1 rkl kardemummaa)

6-7 dl mustikoita
3 rkl hillosokeria

Sulata voi ja anna jäähtyä hetki. Sekoita leivinjauhe jauhoihin. Sekoita kuivat aineet sulaan voihin. Levitä taikina, joka on melko löysää, kostein sormin piirakkavuokaan ja täytä vuoka mustikoilla. Ripottele hillosokeri mustikoiden päälle, ravistele hiukan, että sokeri sekoittuu marjoihin. Paista uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes paistoksen reunat ovat kullanruskeat. Nauti sellaisenaan tai vaniljajäätelön kera.