maanantai 19. kesäkuuta 2017

Tomaatti-avokadosalaatti

Kesän kivoin salaatti on ehkä tässä. Helppo, raikas ja monipuolinen sekoitus sopii tosi erilaisten ruokien lisukkeeksi ja pienesti tuunattuna se käy lounaasta tai iltapalasta. Olen syönyt tätä koko kevään, eikä vieläkään kyllästytä. Aion syödä tätä myös juhannuksena. Ja kesälomalla. Monta kertaa.

Perusainekset ovat olleet suurinpiirtein samat joka kerta, mutta välillä olen lisännyt joukkoon papuja, fetajuustoa, auringonkukansiemeniä tai katkarapuja. Salaatti sopii kivasti myös tortillalettujen täytteeksi. Ohje on valitettavasti taas vähän summittainen, mutta pikkuisen kokeilemalla löytyy varmasti se juuri itselle mieleinen maustaminen.



Tomaatti-avokadosalaatti

1 iso avokado
2 tomaattia
1/2 pientä punasipulia
pätkä chiliä
oliiviöljyä
sitruunamehua
suolaa
pippuria
tuoretta korianteria

Leikkaa avokado ja tomaatti paloiksi. Hienonna punasipuli ja chili. Sekoita kasvikset. Lisää pari rkl oliiviöljyä, loraus sitruunamehua ja hienonnettua korianteria. Sekoita. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarkista maku. Jos homma tuntuu happamalta, voit ripauttaa salaatin joukkoon myös pikkuriikkisen sokeria. 

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Balettisynttärit

Meillä oli viikonloppuna oikeasti 6-vuotissynttärit, mutta kirjoittelen tässä viime syksyn 7-vuotisjuhlista. Etsin nimittäin pikkusiskon synttäreitä varten tätä postausta, mutta enpä sitten ollut sitä koskaan kirjoittanut saati julkaissut. Taisin sienestää koko syksyn. Kuvien kellonajoista päätellen lähdin metsään heti kun sain vieraat pihalle...

No joo. Näistä kemuista on siis aikaa, mutta ehkä tästä joku muu juhlien järjestäjä voi poimia idean tai kaksi. 

Isosiskon rakkain harrastus on baletti, on ollut jo monta vuotta. Syytän siitä Anniina Balleriinaa ja Pikkukakkosta... Näin ollen synttärit kasattiin hempeiden tunnelmien ympärille. Emme kuitenkaan halunneet pelkkää tylliä ja rimpsua, joten poimin joukkoon vähän viiksiä.

Kutsut järjestettiin iltapäivällä, joten tarjolla oli pientä välipalaa. Pikkuiset voileivät kävivät hyvin kaupaksi, samoin pop corn. Kukkakaalit sain syödä itse iltapalaksi. Jälkiruuaksi tarjolla oli lakuja, aleksanterinleivoksia ja jäätelö-marenkikakkua. Juomana oli tarjolla raparperimehua. Se on sekä nättiä että hyvää.


Ideoita poimin Pinterestistä ja muutamista leipomistarvikeliikkeistä. Joku on ilmeisesti jo keksinyt kaiken, siis aivan kaiken. Vai mitä arvelette ballerina-cocktailtikuista? 


Kikhernemarenki on paras keksintö ruuan saralla pitkään aikaan. Tulen jankuttamaan siitä vielä pitkään.