tiistai 30. joulukuuta 2014

Toast skagen

Vieläkö on vuoden vaihteen suupalat suunnittelematta? Toast skagen on ihanan herkullista ja monipuolista. Homma käy sekä tyylikkääksi alkupalaksi että rennoksi iltapalaksi. Tai hiukopalaksi pikkutunneilla. Ainekset löytyvät yleensä kotoa tai viimeistään lähikaupasta. 

Soosin voi lusikoida pienen pienille leipäsille ja tarjota skumpan kanssa tai sitten sitä voi vähän reilummalla kädellä kauhoa paahdetulle maalaisleipäviipaleelle. Mäti ei ole must, mutta sitä sattui joulupöydästä jäämään muutama nokare. Eikä siitä haittaakaan ollut.

Nyt kuuluisi kai katsoa vähän taaksepäin ja muistella kulunutta vuotta. Vuosi on ollut herkullinen ja blogin osalta antoisa. Olen kokeillut taas monia uusia ohjeita ja saanut ihania makuelämyksiä. Toivottavasti olen kannustanut jota kuta muutakin uusien makujen maailmaan. Samalla muutama uusi lukija on löytänyt tiensä tänne. Tervetuloa. Tulkaa toistekin.

Tietysti on aika myös katsoa eteenpäin ja tehdä suunnitelmia tai lupauksia. Olen monta kertaa miettinyt muutaman rivin kirjoittamista ruotsiksi tai englanniksi. Lupaan miettiä asiaa jälleen ensi vuonna.

Hauskaa loppuvuotta ja kaikkea hyvää vuodelle 2015!



Toast skagen

4 viipaletta vaaleaa leipää
voita leipien voitelemiseen

Täyte:
400 g katkarapuja
puolikas punasipuli
1,5 dl ranskankermaa
3 rkl majoneesia
2 rkl hienonnettua tilliä
1 rkl sitruunamehua
pari kierrosta mustapippuria myllystä

Koristeeksi tilliä ja mätiä

Sulata katkaravut mieluiten hitaasti jääkaapissa. Valuta katkaravut ja hienonna niitä halutessasi vähän. Hienonna punasipuli. Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi tahnaksi. Paahda leivät ja anna niiden jäähtyä hetki. Voitele leivät ja lusikoi leiville täytettä. Koristele halutessasi mädillä ja tillillä.

maanantai 29. joulukuuta 2014

Joulufiilistelyä

Joulu alkaa olla jo käsitelty tähteitä myöten, enkä ole ihan kauheasti kannettavan kantta raottanut. Olen keskittynyt niihin tähteisiin ulkoiluun, kirjoihin ja seurapeleihin.

Jouluruoat onnistuivat mukavasti, vain graavattu siika oli aavistuksen liian suolaista. Limemarinadin lisäämisen jälkeen siika oli liian suolaista ja liian limeistä. Glögisilli oli huippua, samoin muutama huolella valittu kaupan silli ja yksi silakka. Rosollia oli liikaa, kuten aina. Ensi vuonna tehdään puolikas annos.


Metsäsienistä tehty sienisalaatti on kyllä todella herkullista. Se kuuluu meillä talven juhliin muutenkin, mutta sitä voisi tehdä ihan perusviikonloppuna uuniperunan kanssa. Ja blinien kanssa. Mmm. Taustalla pilkottaa hämäläinen kotijuusto.

Kukaan ei muistanut ottaa kuvia pääruuista. Tai pitäisikö sanoa viitsinyt. Olen muutaman kerran koittanut kuvailla kinkkuani ja laatikoita, mutta ne eivät vaan ole mitenkään edukseen kuvissa. Joulupukin lihapulliksi nimetyt lihapyörykät menivät parempiin suihin tuossa tuokiossa. Kinkku köllötti 105 asteisessa uunissa yön yli ja otettiin ulos kun sisälämpö oli 74 astetta. Juuri sopiva. Kunnon lämpömittari on ihan ehdoton juttu kinkun paistossa. Ei tarvitse arvailla, että onko valmista vai ei. Sikeäunisille suosittelen vielä kunnolla piippaavaa mallia.

Jälkiruokana oli luumukermahyytelöä, Maltan riisiä mansikkakastikkeen kanssa ja sitruunaposseja. Jokaiselle jotain. Annokset olivat minikokoisia, jotta tilaa jäi vielä marmeladikuulille.

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Oikea joulu

Lapset ovat laulaneet oikeasta joulusta koko syksyn. Kyselin muutama päivä sitten isommalta, että mitä se oikea joulu mahtaa hänelle tarkoittaa. "No että on paljon lunta, joulukuusi ja iso kinkku. Niin ja että tulee vieraita ja joulupukki." Tässä järjestyksessä ja justiinsa niin, että kinkku on iso. Ei vaikka kuusi. Tosin meidän kuusi on kyllä onneksi isompi kuin kinkku.

Pienemmälle joulu=joulupukki. Ei lisättävää. Pikkuinen tosin sanoi kaupassa haaliessamme kasaan jouluterveyhdyksiä, että hän haluaisi antaa äidillekin joulutervehdyksen. Snif. Sovimme, että saan jonkun värikkään ja jouluisen piirustuksen.

Tässä vielä vinkki ensi vuoden joulutervehdyksiä varten. Blogissa on ollut käsitöiden suhteen aika hiljaista, mutta puikot ovat kilisseet säännöllisesti. Aloitin joululahjasukkien neulomisen jo kesälomalla.





Oikea joulu on varmasti jokaiselle vähän erilainen. Toivotan nyt Sinulle lukijani oikein hyvää joulua. Toivottavasti joulusi on täynnä juuri sellaista tunnelmaa, kuin Sinä toivot.


tiistai 23. joulukuuta 2014

Joulupuu on rakennettu

Joulu on nyt oikeasti ihan ovella ja kaikki on melkein valmista. Jotain varmaan jääkin vain melkein valmiiksi ja jotain unohtuu kokonaan. Mutta kaikkea on tarpeeksi ja ylikin. Mitään viime hetken ylläreitä ei ole ilmaantunut eikä haittaa, vaikka ei ilmaantuisikaan.

Huomenna aamulla lämmitetään sauna ja sen jälkeen syödään kuusisämpylää aamupalaksi. Sämpylätaikinan salaisuus on porkkanasose ja auringonkukan siemenet. Sose tekee sämpylöistä todella meheviä, nämä säilyvät mehevinä yön yli ja pidempäänkin. Jos eivät mene parempiin suihin.

Taikinan kanssa meinasin käydä hassusti ja se ehti kohota aavistuksen liikaa. Siitä johtuu tuo hieman ruttuinen ulkonäkö. Hörpin nimittäin kaikessa rauhassa kupillista kahvia, kun taikina pyrki jo pois kulhostaan. Tein vaihteeksi niin lämpöisen taikinan kuin uskalsin ja ilmeisesti lämpö ja reilu loraus siirappia kohotti taikinan yli kaksinkertaiseksi vajaassa vartissa. Välillä näinkin.

Porkkanasämpylät

n. 5 dl porkkanasosetta
50 g hiivaa
1 tl suolaa
2 rkl siirappia
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl spelttijauhoja (tai ruisjauhoja)
n. 8-9 dl vehnäjauhoja
1 dl öljyä

Voiteluun 2 rkl siirappia ja 2 rkl vettä
Koristeeksi kuorittuja manteleita

Lämmitä porkkanasose kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva soseen sekaan. Lisää suola, siirappi, auringonkukansiemenet ja spelttijauhot. Sekoita tasaiseksi. Lisää aluksi 2/3 osaa vehnäjauhoista ja öljy. Vaivaa kevyesti tasaiseksi ja lisää loput jauhot vähän kerrallaan. Taikina saa olla pehmeää. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi. Leivo kohonneesta taikinasta sämpylöitä ja asettele ne pellille lähelle toisinaan, ei kuitenkaan aivan kiinni toisiinsa. Kohota tarvittaessa vielä hetki. Voitele halutessasi veden ja siirapin seoksella (kuumenna niin sekoittuu parhaiten). Koristele manteleilla. Paista 225 asteessa n. 15-20 minuuttia vähän sämpylöiden koosta riippuen.

maanantai 22. joulukuuta 2014

Puolukkasinappi

Kinkku ei ole mitään ilman kunnon sinappia. Kunnon sinappi on makeaa ja väkevää, mieluiten mummon ohjeella tehtyä. Jos kuitenkin liian hurja on aivan liian hurjaa, tai jos vaikka ei pidä sinapista ylipäätään, kannattaa kokeilla puolukkasinappia. 

Marttojen ohjeella tehty sinappi on kaunista ja jouluista, ja tosi herkullista, jotenkin lempeää. Aloin taas haaveilla mausteisista joulumakkaroista. Vielä ehtisi... No, jos vielä makkaratuttaa huomenna, niin käväisen lähikaupan palvelutiskillä. En ala enää tuota nyt suhteellisen siistiä keittiötä sotkemaan.




Puolukkasinappi

2 dl puolukoita
2 dl sokeria
1/2 dl öljyä
1 tl maissitärkkelystä
1 tl suolaa
1/2 - 3/4 dl sinappijauhetta

Soseuta puolukat sauvasekoittimella. Kaada sose kattilaan ja mittaa joukkoon sokeri, öljy, maissitärkkelys ja suola. Kuumenna seos kiehuvaksi, sekoita koko ajan. keitä seosta pari kolme minuuttia niin, että seos sakenee. Nosta kattila levyltä ja sekoita sinappijauhe joukkoon.
Kaada sinappi kuumennettuun lasipurkkiin. Säilytä jääkaapissa.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Glögisilli

Kolme yötä jouluun on... Onhan kinkku jo sulamassa? Silli ehtii nipin napin kunhan sen tekee tänään. Ainekset ovat tutut, ohje helppo ja takuulla hyvä, se on peräisin Henri Alénilta. Raaka-aineetkin ovat helposti saatavilla. Sen verran kannattaa kyllä olla tarkkana sillihyllyllä, että valitsee ruodottomia fileitä. Ketään ei kiinnosta ruodot joulupöydässä eikä ruotojen nyppiminen muiden jouluaskareiden lomassa. Ja jos jouluaskareet ovat hyvällä mallilla, tänään voi ulkoilla ja ehkä nauttia esiin pilkistävästä talviauringosta.



Ai että onko siellä purkissa silliäkin? No on siellä, vähän tuolta kurkistaa. Taidan tehdä uuden vuoden lupauksen ja lupaan tällä(kin) kertaa skarpata kuvien kanssa. 

Glögisilli

2 dl punaista glögiä
3 rkl punaviinietikkaa
¾ dl sokeria
5 maustepippuria
5 neilikkaa
10 mustapippuria
1 laakerinlehti
1 punasipuli
1 porkkana
2 kevyesti suolattua sillifileetä


Laita glögi, etikka ja sokeri sekä mausteet kattilaan ja kiehauta. Nosta kattila pois liedeltä ja anna jäähtyä. Kuori ja viipaloi sipuli ja porkkana. Paloittele silli. Kokoa ainekset lasipurkkiin ja kaada jäähtynyt liemi päälle. Anna maustua vähintään kaksi vuorokautta kylmässä.

lauantai 20. joulukuuta 2014

Tule joulu keltainen - omena-appelsiiniglögi

Minulla on sellainen fiilis, että keltainen on ehkä maailman kaikista väreistä vähiten jouluinen. Tai sitten en vaan vieläkään ole tajunnut sahramin hienoutta joulumausteena. Oikeasti sahrami alkaa vähitellen kuulua jouluuni vähän niin kuin ne lihapullatkin, mutta kattauksessa ja koristeissa ei taida vieläkään olla sijaa keltaiselle. Pääsiäisenä sitten.

Törmäsin kuuman appelsiinisiiderin ohjeeseen Kotilieden verkkosivuilla, mutta tuunasin siitä mehuversion. Tiesin omenan ja appelsiinin sopivan hienosti yhteen, koska tapanani on hotellien ja ruotsinlaivojen aamiaisella sekoittaa omena- ja appelsiinimehua toisiina. Kannattaa muuten kokeilla, sekoitus on tosi kiva, myös siis kylmänä.



Omena-appelsiiniglögi

5 dl omenamehua
3 dl appelsiinimehua
pussillinen glögimaustetta
0,5 dl sokeria
(1 dl appelsiinilikööriä)

Koristeeksi:
appelsiiniviipaleita

Mittaa mehut, sokeri ja mausteet kattilaan. Kuumenna juoma kiehumispisteeseen, mutta älä keitä. Peitä kannella ja anna maustua n. 30 minuuttia. Siivilöi juoma ja kuumenna uudelleen höyryäväksi. Lisää halutessasi likööri. Viipaloi esilämmitettyyn juomakannuun appelsiiniviipaleita ja kaada juoma kannuun. Tarjoile juoma heti lämpimänä.

perjantai 19. joulukuuta 2014

Jouluiset lihapullat

Höpisin ruotsalaisten jouluruuista enemmän viime vuoden joulukalenterissa. En ole siitä kovasti viisastunut ainakaan svenssoneiden jouluruokien suhteen, mutta haluan ehdottomasti jakaa jouluisen lihapullaohjeen kanssanne. Ymmärrän hyvin, jos lihapullista ei tule kaikkien lukijoiden joulupöydän kohokohtaa, mutta jossain pyhien lomassa ne maistuvat ihan varmasti.

Neilikalla maustettuja lihapullia voisi kokeilla vaikkapa tanskalaistyylisen muhkean voileivän täytteenä. Siihen sitten rosollista jatkettua punajuurisalaattia, vähän suolakurkkua ja pari salaatinlehteä niin ihana iltapala on valmis.

Ohje on peräisi Åsa Swanbergin kirjasta Vinterns goda. Näin äskettäin siitä myös suomenkielisen käännöksen Talven makuja. En ole tutkinut käännöstä sen tarkemmin, mutta alkuperäinen kirja on ainakin oikein kiva. Hyvä viime hetken lahjavinkki.




Neilikalla maustetut lihapullat

600 g naudan jauhelihaa
1/2 dl korppujauhoja
1 dl maitoa
1 sipuli
2 kananmunaa
2 rkl siirappia
1 rkl dijon-sinappia
1/2 dl hienoksi silputtua persiljaa
1/2 tl neilikkaa
1/2-1 tl suolaa
mustapippuria

Sekoita maito ja korppujauhot. Anna turvota 10 minuuttia. Hienonna sillä aikaa sipuli. Kuullota sipulisilppua voissa keskilämmöllä kunnes sipuli on pehmeää. Anna jäähtyä. Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi. Pyörittele pienehköjä palleroita ja paista vähän kerrallaan kuumalla pannulla. Lihapullat voi hyvin kypsentää myös uunissa 250 asteessa. 10-15 minuuttia riittää lihapullien koosta riippuen.

torstai 18. joulukuuta 2014

Suklaasalami

Lapset ovat katsoneet vanhaa Vaahteranmäen Eemeli -elokuvaa ja sen perusteella he arvelivat, että jouluvalmistelujen kanssa alkaa olla kiire. En nimittäin ole muistanut tehdä makkaroita enkä ole edes valanut kynttilöitä. En taida tänä(kään) jouluna tehdä itse oikeita joulumakkaroita, vaikka mieli kyllä tekisi.

Lasten ja minun on siis tyytyminen suklaasalamiin, tosin en varsinaisesti ole mitenkään kovin harmissani asiasta. Ja kyllähän nuo pötköt hieman makkaralta näyttävät.



Suklaasalami

10 kuivattua aprikoosia
1 dl pehmeitä kuivattuja karpaloita, mansikoita tai rusinoita
1 dl suolapähkinöitä
5 piparkakkua
200 g tummaa suklaata
50 g voita

Pinnalle:
tomusokeria

Paloittele aprikoosit pienemmiksi. Murenna piparkakut. Sekoita aprikoosipalat, karpalot, suolapähkinät ja piparkakkumurut keskenään. Sulata voi kattilassa. Siirrä kattila liedeltä ja sulata joukkoon paloiteltu suklaa. Sekoita tasaiseksi ja lisää muut ainekset suklaamassaan. Sekoita ja anna massan jäähtyä hieman. Lusikoi puolet seoksesta leivinpaperin päälle ja kääri paperin avulla noin 25-30 cm pituiseksi tiiviiksi pötköksi. Muotoile toinen suklaasalami samalla tavalla ja laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi kovettumaan. Poista leivinpaperi ja pyörittele suklaasalamit tomusokerissa ennen tarjoilua. Leikkaa viipaleiksi ja tarjoa konvehtien tapaan.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Valkosuklaa-rommiaprikoosit

Värkkäilen joka joulu muutamia erilaisia joulumakeisia ja kokeilen sinnikkäästi myös uusia ohjeita. Piparikuulat ja maitosuklaafudge ovat olleet uusia tuttavuuksia ja tosi tykättyjä. Ensin mainitut ovat mukavia myös siksi, että ne sopivat maidotonta ja munatonta ruokavaliota noudattaville.

Nämä rommissa maustetut aprikoosit ovat helppotekoisia mutta tyylikkäitä nameja aikuiseen makuun. Kaikille sopivan variaation voi tehdä vaikka käyttämällä vaaleaa glögiä tai omenamehua rommin sijaan. Ohje on peräisin Piparkakusta.







Valkosuklaa-rommiaprikoosit

1 pss kuivattuja aprikooseja
rommia
valkosuklaata

Laita aprikoosit kannelliseen rasiaan. Kaada päälle rommia (aprikoosien ei tarvitse uida rommissa). Anna mehustua yön yli, kääntele välillä rasiaa jotta aprikoosit maustuvat tasaisesti. Nosta aprikoosit talouspaperin päälle "kuivumaan." Sulata valkosuklaa vesihauteessa. Dippaa aprikoosien toinen pää suklaaseen (esim. mansikkapihdit toimivat tässä hommassa hyvin). Nosta jäähtymään tarjottimelle leivinpaperin päälle ja anna jähmettyä kylmässä. Säilytä kannellisessa rasiassa, jääkaapissa tai huoneenlämmössä.

tiistai 16. joulukuuta 2014

Paimenen paistos

Jaa että tämmöistä arkisettiä sitten joulukalenteriin. Jep. Nimi nyt ainakin on aika jouluinen. Lisäksi jouluvalmistelujen lomassa on syytä syödä kunnolla ja mieluiten jotain hyvää ja näppärää. Viimeistään välipäivinä herkullinen kotiruoka on enemmän kuin tarpeen.

Teen paimenen paistosta aina tähteistä. Ensin jauhelihakastiketta syödään riisin tai pastan kanssa ja perunasosetta syödään yleensä kalan kanssa. Toki jauhelihakastiketta voisi syödä perunasoseenkin kanssa, mutta sitten minulle tulisi kaksi liian samanlaista ruokaa peräkkäin... Sitten tuunaan jauhelihakastiketta vähän herkkusienillä, pekonilla ja Worcestershire-kastikkeella.




Shepherd's pie eli paimenen piiras

jauhelihakastiketta
pekonia
herkkusieniä
1-2 rkl Worcestershire-kastiketta
mitä nyt sitten siellä kaapissa sattuukaan pyörimään...

perunasosetta
keltuainen
(juustoraastetta, jos vaikka sitäkin olisi jäänyt yli)

Ruskista pekoni ja pieneksi pilkotut herkkusienet. Sekoita jauhelihakastikkeeseen ja mausta. Voitele uunivuoka. Levitä pohjalle jauhelihakastike. Sekoita perunasoseen sekaan keltuainen ja halutessasi juustoraastetta. Levitä jauhelihakastikkeen päälle. Paista 225 asteisessa uunissa n. 15-20 minuuttia kunnes pinta on saanut kauniin värin. Tarjoa raikkaan salaatin kanssa.

Keltuaisen voi hyvin jättää pois, tosin silloin perunasoseen pinnalle voi ripotella vähän voi- tai margariininokareita.

maanantai 15. joulukuuta 2014

Helppo piparkakkutalo


Bongasin lähikaupasta piparkakkutalomuotin jo pari vuotta sitten ja aluksi se lähinnä hymyilytti minua. Tuumin, että eihän nyt yhden piparitalon kaavojen tekeminen nyt niin vaikeaa ole... Ei ole ei, paitsi jos aikaa ja jaksua on yhtään rajallisesti ja apulaisina on pienenpieniä leipureita. 





Talomuotilla tulee kätevästi puolet talon osista kerralla ja loput sitten toisella. Pohjan voi kasata ja kaulita rippeistä. Muotti on oikeasti aika fiksu, vaikka mitään superluovaa ja omaperäistä ei sen kanssa synnykään. Toki luovuutta voi sitten käyttää koristelussa. 


Piparkakkutalo

200 g maidotonta margariinia
2 1/2 dl sokeria
1 1/2 dl siirappia
1 dl kaurakermaa
1 tl neilikkaa
1 tl kanelia
1 tl jauhettua pomeranssia
1/2 tl inkivääriä
n. 8 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa


Sulata rasva kattilassa. Lisää sokeri, siirappi, kerma ja mausteet, sekoita, kunnes sokeri sulaa. Kaada seos taikinakulhoon ja vatkaa kuohkeaksi. Sekoita sooda jauhoihin ja lisää taikinaan, sekoita hyvin. Anna taikina kovettua jääkaapissa seuraavaan päivään.

Kauli taikina jauhotetulla pöydällä, ota muotilla osat ja kypsennä leivinpaperilla vuoratulla uunipellillä 200 asteisessa uunissa noin 8 minuuttia. Leikkaa tarvittaessa kuumana osien reunoja tasaiseksi. Anna jäähtyä.

Koristele jäähtyneet osat ja anna niiden kuivua mieluiten seuraavaan päivään. Liimaa osat yhteen sulatetulla sokerilla. Kuumenna sokeria paistinpannulla sen verran, että se sulaa. Älä polta sokeria ja ole muutenkin hyvin varovainen polttavan kuuman sokerin kanssa! Kasta talon liitoskohdat sokeriin yksi osa kerrallaan ja paina nopeasti kiinni toisiinsa ja alustaan. Mikäli sokeri kovettuu paistinpannulla, kuumenna sitä hetki uudelleen.

Talojen koristelua voi vielä tuunata liimaamisen jälkeen. Myös ripaus tomusokeria on ihan paikallaan.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Hedelmävati nyyttäreihin

Joulunalus pitää sisällään koko joukon glögikutsuja ja pikkujouluja, joista osa hoidetaan talkoovoimin. Nyyttärit ovatkin mukava konsepti, vaikka viemiset tuottavat kyllä välillä vähän päänvaivaa. Piparit ja joulutortut alkavat hiljalleen riittää minulle, mutta lapset tuppaavat torppaamaan hedelmäajatukseni hyvissä ajoin. "Äiti, muut toivat keksiä ja karkkeja, ja meillä oli jotain mandariineja..."

Lasten kuoro vietti pikkujouluja eilen ja sain tahtoni läpi. Hedelmiä vietiin. Lapset saivat valita hedelmät, lisäksi lupasin laittaa ne nätisti ja koristella karkeilla.


Oikeasti tällainen vati on aika kiva ja turvallinen juttu moneen tilaisuuteen, myös aikuisten juhliin. Lisäksi tästä löytyy syötävää myös allergisille. 

Löysin ilokseni tosi hyviä kotimaisia punaposkiomenoita. Täytyy hakea niitä jouluksi lisää.

Paloittelin huolella pestyt omenat ja päärynät neljään osaan ja poistin niistä siemenkodat. Sitten kasasin ne takaisin omaan muotoonsa. Viinirypäleet leikkelin muutaman rypäleen nippuihin, näin asettelu pysyy siistimpänä ja rypäleitä on helppo ottaa.



lauantai 13. joulukuuta 2014

Manteli-omenakranssi

Lucia tuo valon pimeyteen, vähän niinkuin kunnon pulla. Varsinkin, jos pulla nautitaan hyvän kahvin ja iloisen seuran kera. 

Sahramilla maustetun pullataikinan sisään leivottiin tällä kertaa mantelimassaa, voita, omenaraastetta ja sokeria. Kranssista tuli tosi herkullinen ja mehevä. Muistelen, että olisin joskus vierastanut mantelimassaa. Ihme touhua. Sittemmin olen ottanut vahingon takaisin ja tutustunut mantelimassaan ja sen mahdollisuuksiin oikein huolellisesti.



Jouluvehnänen

5 dl maitoa
2 dl sokeria
1 muna (tämän voi jättää poiskin)
0,5 g sahramia
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
50 g hiivaa (tai 2 ps kuivahiivaa, lisätään jauhoihin sekoitettuna)
13-15 dl vehnäjauhoja
200-250 g voita

Täyte (riittää puolikkaaseen taikinaan):
n. 100 g voita
0,5 dl sokeria
100 g mantelimassaa
1/2 rkl kanelia
1 omena

Voiteluun:
1 kananmuna

Pinnalle:
raesokeria

Sekoita kädenlämpöiseen maitoon muna, sokeri, sahrami, kardemumma ja suola. Lisää jauhot vähän kerrallaan sekoitellen ja lisää pehmeä voi. Alusta taikina tasaiseksi ja kinmoisaksi. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin kaksinkertaiseksi.

Valmista taikinan kohotessa täyte. Raasta mantelimassa ja omena. Sekoita pehmeä voi, mantelimassa, sokeri ja kaneli tasaiseksi.

Jaa taikina kahtia ja leivo toisesta puolikkaasta esim. lussekatteja. Kaada lopputaikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois. Kauli taikina n. 35 x 20 cm levyksi. Levitä manteliseos pohjalle ja ripottele sen päälle omenaraaste. Kääri taikina rullalle, nosta leivinpaperille ja taivuta kranssiksi. Leikkaa saksilla parin sentin viiltoja kranssin ulkoreunaan. Voitele munalla ja ripottele pinnalle raesokeria. Paista 175 asteisessa uunissa noin 35 minuuttia.

Huomasin kesken paistamisen, että pulla pyrkii kohoamaan liikaa sivulle. Nappasin irtopohjavuoan reunan ja puin kesken kaiken sen pullan ympärille. Näin homma pysyi kasassa kypsäksi asti.

perjantai 12. joulukuuta 2014

Karamelliomenat

Koulujen ja päiväkotien joulujuhlat lähestyvät ja aika moni muukin taitaa parasta aikaa pohtia joulutervehdyksiä. Päiväkodin henkilökunnalle, opeille, kuoronjohtajalle ja muille tärkeille ihmisille tekisi mieli viedä jotain, mutta mitä? Ideat ovat tervetulleita!


Ennen vanhaan opettajalle vietiin omena tiettävästi lukuvuoden alussa, mutta ei nyt takerruta sivuseikkoihin. Nätisti koristeltu karamelliomena voisi olla suloinen vaihtoehto näin joulun alla?! Omenat on helppotekoisia, mutta lämpömittari on kyllä tarpeen.

Karamelliomenat
(ohje Kinuskikissa)

12 omenaa
5 dl sokeria
2 dl vettä
1,5 dl vaaleaa siirappia
(punaista elintarvikeväriä)
(kookoshiutaleita tai pähkinä- tai mantelirouhetta)

Työnnä puutikut omenoiden sisään keskiosaan saakka. Mittaa kattilaan sokeri, vesi, siirappi ja halutessasi elintarvikeväri. Hämmennä seosta sen lämmetessä, jotta saat ainekset sekoittumaan keskenään, mutta kiehumisen alkaessa sitä ei tarvitse enää sekoitella. Jatka keittämistä, kunnes lämpötila kohoaa 143 asteeseen (noin 20 minuuttia).

Pyöritä omena kuumassa karamelliseoksessa. Anna ylimääräisen seoksen valua takaisin kattilaan, pyyhkäise pohjaa hieman kattilan reunaan. Pyöritä omena samantien kookoshiutaleissa tai mantelirouheessa. Nosta omena leivinpaperin päälle jäähtymään. Karamelliseoksen vähentyessä kallista kattilaa kastamisen helpottamiseksi. Jos seos alkaa jähmettyä, laita se takaisin liedelle sulamaan. 



torstai 11. joulukuuta 2014

Koriste joulukuuseen

Taittelin viime joulun alla vanhan kirjan sivuista helppoja ja sieviä enkeleitä, ja ne ovatkin olleet yksi blogini suosituimmista teksteistä. Nyt tein jotain vielä yksinkertaisempaa. Taitoin kaksi sivua haitariksi ja nidoin ne yhteen. Sitten vähän liimaa sopiviin kohtiin ja lanka ripustamista varten.




keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Luumukermahyytelö

Mainitsin luumuhillon yhteydessä joulun suosikkijälkiruokani. Luumukermahyytelö on ihanaa ja se on tosiaan minulle se oikea joulun jälkiruoka. Se on makeaa ja täyteläistä, mutta ei raskasta. En väitä, että tämä olisi mitenkään kevyttä, mitenkäs sitä saisi kevyttä kun yhdistää kermaa, sokeria ja luumuja... mutta ei-raskas ja kevyt voivat olla eri asioita.

Jouluateriaa ajatellen tämä on kiva jälkkäri, koska sen voi tehdä valmiiksi päivää ennen tarjoilua. Maut jopa mukavasti tasoittuvat kunhan hyytelö saa tekeytyä yön yli.

Monissa ohjeissa näkee käytettävän rahkaa. Mikä ettei. Rahka on ok, mutta minulle se tuo jotenkin vähän arkisen ja terveellisen fiiliksen, joten niinpä jätän rahkan jouluna väliin.



Teemme jouluna muutamia erilaisia annosjälkiruokia. Kuvassa taka-alalla maltan riisi pikkuruisissa kahvikupeissa.

Luumu-kermahyytelö, n. 8 annosta
(Ohje: Kotiruoka)

200 g kivettömiä kuivattuja luumuja
4 dl vettä
4 dl kuohukermaa
2 rkl sokeria
1 liivatelehteä
2 rkl vettä

Liota luumut vedessä. Hauduta ne pehmeiksi liotusvedessä ja soseuta keitinliemineen. Liota liivatelehteä runsaassa vedessä 5-10 minuuttia. Vaahdota kerma ja mausta vaahto sokerilla. Sekoita luumusose ja kermavaahto varovasti tasaiseksi. Kiehauta 1/2 dl vettä ja sulata siihen puserrettu liivatelehti. Sekoita liivateliemi kermavaahtoon vähän jäähtyneenä. Kaada kulhoon tai annosmaljoihin. Jäähdytä kylmässä.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Lohi-wasabitahna

Bongasin tämän ohjeen uudesta Maku-lehdestä ja arvasin heti, että tykkäisin kovasti. Tahnaa kuvattiin lehdessä vastustamattomaksi. Vastustamaton on kyllä aika osuva kuvaus. Pari annosta on tässä jo käsitelty. Wasabi vie muuten aika tavanomaisen, joskin ihan herkullisen, lohitahnan uudelle tasolle.

Tämmöiset minivoileivät ovat tyylikäs tarjottava ihan missä tahansa kemuissa. Ja kyllä ne maistuvat ihan ilman sen kummempia kemujakin.



Lohi-wasabitahna

150 g kylmäsavulohta
2 rkl ruohosipulia silputtuna
1-2 tl wasabia
1/4 tl mustapippuria myllystä
1 1/2 rkl majoneesia tai ranskankermaa (tai vähän molempia)

Leikkaa lohi pieniksi kuutioiksi. Yhdistä kulhossa kaikki ainekset. Lusikoi lohitahnaa leipäviipaleille (saaristolaisleipä tms). Tarjoa heti.

maanantai 8. joulukuuta 2014

Tyrni-omenakeitto joulupuurolle

Keittelen riisipuuroa iltapalaksi yleensä hyvissä ajoin ennen joulua, koska joulupuurona meillä on ohrapuuro. Lämmin puuro on herkullista värikkään keiton kanssa.



Tyrni-omenakeitto
(noin neljälle)

1 dl tyrnimehua
4 dl omenatuoremehua
sokeria maun mukaan
1,5 rkl perunajauhoa
(vaniljatanko tai tähtianis)

Sekoita kaikki ainekset kattilassa ja kuumenna kunnes keitto saostuu. Anna sen kiehahtaa, mutta älä keitä. Lisää tarvittaessa kuumaan keittoon sokeria. Anna keiton jäähtyä ja poista vaniljatanko tai tähtianis vasta vähän ennen tarjoilua.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Lipeäkala

Lipeäkala taitaa olla vanhin hengissä oleva jouluruokaperinne. Korjatkaa, jos olen väärässä. Samalla lipeäkala taitaa olla katoavaa kansanperinnettä. Homma ei kuitenkaan voi olla huonoa, jos sitä on keskiajalta asti täällä syöty.

Lipeäkalan kuoleminen sukupuuttoon ei ole meidän perheestä kiinni. Tosin meilläkin tätä herkkua keitetään vain kerran vuodessa, ensimmäisenä tai toisena adventtina. Silloin herkuttelen valtaisan annoksen ja sen jälkeen pärjään vuoden ilman.

Kunnon valkokastike ja hyvät perunat ovat aika keskeinen juttu makuelämyksen synnyssä, kannattaa satsata niihin.

Lipeäkalaa

2 kg lipeäkalaa
2 tl suolaa

ja valkokastiketta

2 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
4-5 dl maitoa
1/2 tl suolaa
ripaus valkopippuria

Valuta huuhdottu tai liotettu lipeäkala. Pane kala nahkapuoli alaspäin voideltuun uunivuokaan. Ripottele pinnalle suolaa. Peitä vuoka kannella tai alumiinifoliolla. Kypsennä lipeäkalaa 200-asteisessa uunissa 40-50 minuuttia kalapalojen paksuudesta riippuen. Kaada vuokaan valunut neste pois ja tarjoa kala suoraan vuoasta tai siirrä tarjoiluvadille. Ripottele kalan pinnalle mausteeksi vastarouhittua maustepippuria. Toinen näppärä vaihtoehto kalan kypsentämiseksi löytyy pussin kyljestä. Kalan voi keittää pusseineen päivineen.

Valkokastiketta varten sulata voi kattilassa. Lisää jauhot ja kiehauta, mutta älä ruskista. Lisää maito ja sekoita tasaiseksi. Anna kastikkeen kypsyä miedolla lämmöllä 5-10 minuuttia. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Tarjoa kypsä lipeäkala sakeahkon valkokastikkeen kanssa. Lisäkkeeksi sopivat keitetyt perunat, herneet sekä rapeaksi paistettu pekoni. Kata pöytään lisäksi rouhittua maustepippuria ja suolaa.

Ohje on peräisin K-kaupasta.

lauantai 6. joulukuuta 2014

Joulutortut

Nyt kun luumuhillo on keitettynä, on aika leipoa joulutorttuja. Itse tehty voitaikina ei ole yhtä lehtevää kuin kaupan taikina, ellei sitten ole todellinen leivontaguru, mutta pienellä harjoittelulla ja huolellisuudella lopputulos on erinomainen. Kaulittu voitaikina syntyy parhaiten kylmistä raaka-aineista ja kylmällä alustalla (esim. kivi- tai terästasolla). Jos viimeksi mainittua on vaikea järjestää, taikinaa kannattaa välillä pitää jääkaapissa huilaamassa.

Taikinan voi hillon tapaan tehdä etukäteen. Se säilyy hyvin jääkaapissa pari päivää, tarvittaessa taikinan voi myös pakastaa. Teen yleensä sekä tähtitorttuja että näitä puolikuita. Viimeksi mainitut ovat ehkä mehevyydessään aavistuksen enemmän makuuni.

Joulutorttu on minusta jotenkin tosi suomalainen juttu, vaikka jotkut lähteet väittävät alkuperän olevan Ruotsissa. Minun tuntemani ruotsalaiset eivät kuitenkaan tunne luumutorttuja. Varmaan aika alueellinen juttu tämäkin, Ruotsi on iso maa. Joka tapauksessa meillä syödään tänään joulutorttuja. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Ohje on peräisin Maku-lehden verkkosivuilta. Kaulitun voitaikinan voi tehdä myös margariinista. Siitä on ehkä hieman helpompi saada lehtevä lopputulos.

Joulutorttujen leipominen itse tehdystä taikinasta ei ole vaikeaa, mutta ohje kannattaa lukaista ensin alusta loppuun. Pieni huolellisuus on kyllä vaivan arvoista.


Joulutortut

Taikina:
300 g voita
300 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 dl vettä

Täyte:
n. 100 g luumuhilloa

Voiteluun:
1 kananmuna

Koristeeksi:
tomusokeria

Ota voista 100 g ja nypi se vehnäjauho-leivinjauheseoksen kanssa murumaiseksi seokseksi käsin (tai tee taikina monitoimikoneella). Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Älä vaivaa taikinaa liikaa, ettei se sitkisty. Kauli joulutorttutaikina jauhotetulla alustalla noin 1 1/2 cm:n paksuiseksi ja noin 22 cm x 32 cm:n suuruiseksi, tasareunaiseksi suorakaiteeksi. 

Levitä loppu voi ohuina viipaleina limittäin suorakaiteen toiselle puoliskolle. Nosta taikinan toinen puoli päälle ja harjaa taikinalevystä ylimääräinen jauho pullasudilla pois. Painele taikinan reunat kiinni, ettei voi pursua kauliessa pois. Painele levyä ensin varovasti kaulimella ja kauli sitten levy kevyesti suorakaiteeksi. Taita levy kolmeen osaan ja kauli taas suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Kauli taiteltu taikina aina samansuuruiseksi levyksi. Kauli levy vielä kolme kertaa kolmeen osaan taiteltuna edellä mainitulla tavalla.

Anna taikinan levätä jääkaapissa kelmuun käärittynä noin 15 minuuttia kaulimisten välillä, kun taikina alkaa tuntua liian lämpimältä. Käytä kaulitessasi runsaasti jauhoja, mutta harjaa taikinan pinnasta aina ylimääräiset jauhot pois, kun taitat taikinalevyä.

Pane taikina jääkaappiin viilenemään vielä noin 15 minuutiksi ennen leipomista. Kauli taikina kahdessa erässä noin 1/2 sentin paksuiseksi suorakaiteeksi. Ota pyöreällä muotilla taikinasta levyjä, laita keskelle hilloa, sipaise vähän vettä tarttumapinnaksi tortun reunoille ja taita torttu puolikuuksi. Painele reuna huolella kiinni. 

Jos haluat tähtitorttuja, leikkaa taikinalevy taikinapyörällä, veitsellä tai muotilla noin 9 cm x 9 cm:n neliöiksi. Leikkaa neliöiden nurkkiin viillot ja nosta joka toinen kulma taikinapalan keskelle. Paina sormella keskelle nostettuja kulmia, että ne pysyvät kiinni. Lusikoi keskelle reilu teelusikallinen torttumarmeladia.

Lado tortut leivinpaperille pellille ja voitele munalla, jos haluat.  Nosta pelti 225-asteiseen uuniin ja paista 10–15 minuuttia. Siivilöi joulutortuille ennen tarjoilua tomusokeria.










perjantai 5. joulukuuta 2014

Värikästä joulua

Muistinko mainita, että joulukalenterini pitää sisällään tänä(kin) vuonna aika yksinkertaisia juttuja? Ja ehkä se on tässä jo käynyt ilmi.

Kirjoitin keittiön seinällä roikkuvaan kalenteriini jo erään lokakuun viikonlopun kohdalle "joulukortit," mutta enpä kyllä löytänyt lokakuussa vielä jouluinspiraatiota mistään. Marraskuukin teki tiukkaa. Kortit on kuitenkin nyt tehty. Ilmeisen pikkuisella jouluinspiraatiolla mentiin, mutta onhan possut ja lampaat jouluisia, onhan?

Kaipasin selvästi vähän väriä elämääni, joten korteista tuli aika värikkäitä. Sympaattiset eläimet leimailin muksujen leimasimilla. Teimme siinä samalla parit pääsiäiskortitkin, koska en tylsyyttäni kelpuuttanut tipuja joulukortteihin.





torstai 4. joulukuuta 2014

Pannunalunen huopapalloista

Värikäs pannunalunen on suloinen joululahja. Villapallofakiiri pyörittelee pallerot itse huovuttuvasta villalangasta, tämmöinen tavisaskartelija tyytyi askartelukaupan tarjouspussiin.

Asettelin pallot aika vapaamuotoiseen järjestykseen ja taisi se järjestys matkan varrella muuttuakin. Sitten yhdistin palloja vahvan neulan ja langan kanssa pötköiksi, joita sitten yhdistelin toisiinsa. Yhteishyvällä on hyvä, kuvin varustettu ohje sellaista kaipaavalle!


keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Luumuhillo

Jatkan luumuasioiden parissa. Luumuista keitetty hillo tai sose ja siitä tehdyt tortut ja jälkiruoat kuuluivat kiinteästi lapsuuteni jouluihin. Luumukermahyytelö on minusta edelleen joulun paras jälkiruoka. 

Joulutortut päivittyvät uudelle tasolle kotitekoisella hillolla. Suosittelen varovasti tekemään myös taikinan itse, palaan taikinaan lähipäivinä, mutta kaupan voitaikinakin (siis huom. voitaikina) on oikein herkullista. Melkeinpä sanoisin, että jos kovasti leivotuttaa ja aika on kortilla, niin hillon tekemistä itse kannattaa priorisoida ja taikinan kohdalla voi hyvin oikaista kaupan pakastealtaan kautta.



Luumuhillo

225 g kuivattuja, kivettömiä luumuja
2 dl vettä
2 kanelitankoa
(pala kuivattua pomeranssin kuorta)
1 dl hillosokeria
loraus konjakkia

Kiehauta luumut, vesi ja mausteet. Lisää hillosokeri ja anna kiehua 10-15 minuuttia. Poista mausteet ja hienonna sauvasekoittimella tasaiseksi. Mausta halutessasi lorauksella konjakkia. Loraus voi olla vaikka korkillinen tai kaksi.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Limoncello-luumut

Purkillinen säilöttyjä luumuja on ihana ja hyvin säilyvä lahja tai miksei vaihtoehto joulupöydän jälkkäriksi. Mausteinen ja makea mutta samalla raikas luumusäilyke maistuu Maltan riisin, vaniljajäätelön tai kermavaahdon kanssa.

Näppärä ja ahkera tietysti koristelee nuo purkit jotenkin sievästi. Ehkä minäkin sitten, jos raaskin näitä lahjaksi kuskata. Luumusäilykkeen pitää tekeytyä pari viikkoa ennen syömistä, joten näitä jouluksi mielivien on syytä laittaa kohta toimeksi.

Ohje on peräisin Ruokalasta. Kuvat eivät harmi kyllä tee oikeutta tälle(kään) herkulle.



Kuvan annoksissa on koristeena vielä karamellisoitua sokeria. Palaan siihen vähän myöhemmin.

Limoncello-luumut

2 vaniljatankoa
8 dl vettä
3 dl sokeria
3 tähtianista
2 kanelitankoa
2 dl sitruunalikööriä (myös rommi tms. käy hyvin, tosin lopputulos on aika erilainen)
1 kg luumuja, aprikooseja, persikoita tai viinirypäleitä

Halkaise vaniljatangot. Keitä vesi ja sokeri mausteiden kera sokeriliemeksi. Lisää lopuksi likööri ja kuumenna nopeasti. Älä keitä. 
Pese hedelmät. Halkaise ne ja poista kivet. Laita hedelmät suureen lasipurkkiin, joka on desinfioitu hyvin (eli pesty ja kuivattu huolellisesti ja sen jälkeen kuumennettu 100 asteisessa uunissa). Kaada päälle kuuma liemi ja sulje purkki tiiviisti. Anna maustua muutamia viikkoja ennen syömistä. Säilytä pimeässä ja viileässä. Säilötyt hedelmät säilyvät hyvinä useita kuukausia suljettuna.

maanantai 1. joulukuuta 2014

Joulukalenterin ensimmäinen luukku - Havutähdet

Joulukalenteri on sittenkin täällä myös tänä vuonna. Olin jo alustavasti ajatellut, että en moista viritystä ala tällä kertaa kasaamaan. Mutta mutta. Mihinkäs bloggaaja pinttymistään pääsisi, joten nyt on 24 jouluista juttua luvassa. Hyvin suunniteltu olisi tietysti puoliksi tehty, mutta päätin joulukalenterista lauantaina... Eli mitään mutkikasta tai koukeroista ei ole tiedossa, vaan iloinen sekoitus simppeliä joulupuuhastelua. Pääpaino on jouluherkuissa, mutta sekaan ehtinee muutama jouluinen askartelukin.

Aloitetaan helpolla havutyöllä. Tähti on kranssia paljon helpompi ja nopeampi toteuttaa, sopii oveen, terassille, aidalle tai haudalle, ja onpa se aika suloinen tuliainenkin. 

Idean ja ohjeen bongasin ystäväni hienon hienosta joulublogista, Piparkakusta.