lauantai 30. syyskuuta 2017

Aasialainen jauhelihapannu

Syksy on jo tosi pitkällä ja meidän mökkikausi on käytännössä ohi. Mielessä on kuitenkin yksi mökkiruoka, joka passaa kivasti arki-iltoihinkin. 

Meidän mökkimatkan varrelle ei satu mitään kivaa eikä edes kelvollista ruokapaikkaa, joten matka taitetaan eväillä ja perillä syödään jotain nopeaa. Sekoitan kaikki mausteet kotona valmiiksi pieneen pulloon ja kaupasta tai kylmälaukusta kaivetaan vain jauhelihaa kuumalle pannulle.

Tämmöinen pikaruoka on kätevää mökkireissujen lisäksi ihan tavallisena arki-iltana. Kaveriksi voi keitellä thairiisiä. Jauhelihaa voi lusikoida myös salaatinlehtien täytteeksi. Mummo lykkäsi samaista jauhelihaseosta munakasrullaan, oli kuulemma hyvää.

Ajattelin piakkoin kokeilla samaista mausteseosta nyhtökauran kanssa. Nyhtökaura on mahtava keksintö, mutta tarvitsen vielä harjoittelua sen maustamisen kanssa.





Aasialainen jauhelihapannu
(ohje: Kotiliesi)


400 g jauhelihaa
1 rkl seesamiöljyä
1 valkosipulinkynsi
1/4 punaista chiliä
2 rkl kalakastiketta
1 rkl ruokosokeria
1 rkl soijakastiketta
1 limetin mehu ja raastettu kuori
ripaus suolaa

tarjoiluun thairiisiä, punaista chiliä, limettiä, kevätsipulia, korianteria

Paahda jauheliha teflonpintaisella pannulla seesamiöljyn kanssa murumaiseksi. Lisää lopussa joukkoon puristettu valkosipulinkynsi, hienonnettu chilipala, kalakastike, sokeri ja soijakastike. Mausta vielä limettiraasteella ja -mehulla sekä suolalla. Tarjoile jauhelihamuru thairiisin ja lisukkeiden kanssa.

Älä kääntele jauhelihaa paahtamisen alkuvaiheessa, jotta pannu ei jäähdy.

maanantai 4. syyskuuta 2017

Lämmöllä tuunattua

Blogissani on ollut aiottua paljon vähemmän tuunausvinkkejä eli yksi ja sekin on aika laihanlainen. Mielessä on ollut muutamia ideoita, mutta osa on vielä vähän kesken (lue: suunnitteluasteella). Yksi minusta kiva juttu on nyt kuitenkin valmis ja käytössä. Äitini kätköistä löytynyt kellertävä peitto sai uuden elämän vuodesohvan päällyksenä - mutta mustana. Värjäys pesukoneessa vaati kaksi kierrosta, mutta lopputulos on todella musta ja täysin tasainen.

Mulla on muutama kellertävä peitto lisää, palaan toivottavasti aiheeseen jossain vaiheessa. Peitot ovat olleet isovanhempieni sängyissä, joten niitä ajattelin käsitellä vähän hienovaraisemmin.



Vuodesohvan kuorrutin tyynyillä, joihin liittyy sisustusvinkki kaikille säilytystilojen puutteesta kärsiville. Koristetyynyliinojen täytteeksi voi hyvin tunkea vieraspeitot, vierastyynyt ja jopa petauspatjoja. Näin ollen ei tyynyjen säilömisestäkään tule ongelmaa, vaikka vieraat kapsäkkeineen viipyisivät pidempään.