tiistai 29. marraskuuta 2011

Helppo paperitähti

Ihastelin näitä tähtiä jo viime vuonna, niitä oli kuulemma tehty Strömsössä. Nyt bongasin ohjeen Joulu maalla -lehdestä ja tartuin heti saksiin. Tarvikkeet ovat mukavat kun löytyvät melkeinpä kenen vaan kotoa ilman suurempia hankintoja: sakset, paperia ja paperiliimaa. Paperin kanssa voisi tietysti olla luovempikin, mutta valkoinen tähti tummaa ikkunaa vasten näyttää kyllä melkoisen kivalta. Hyvä ja tarkka ohje löytyy mm. täältä.

Vinkiksi vielä, että se ensimmäinen liimaus kannattaa tehdä vanhan sukkapuikon tai syömäpuikon ympärille, minulla ei ainakaan sorminäppäryys muuten riittänyt. Vähän tämän kysyy tarkkuutta, ja pöytä kannattaa pyyhkäistä etukäteen. Piparinmurut ja hiukset näyttävät vähän tylsiltä tähden koristeena.

DSC_0738

DSC_0727

DSC_0731

DSC_0739

lauantai 26. marraskuuta 2011

Piparkakut (munaton ja maidoton)

Lasten kanssa leipominen on jauhoista ja hauskaa, ja vielä hauskempaa se on, jos taikinaa on helppo käsitellä. Lopputulos ei ollut maailman murein, mutta kuitenkin erittäin maukas ja rapsakka. Lisäksi iloinen ja tyytyväinen pikkuleipuri (ja äiti) korvaa kaikki pikku puutteet. Sitä paitsi tämä ohje on munaton ja maidoton. Lunttasin mallia Hellapoliisilta, tosin vaihdoin kuohukerman kaurakermaksi ja säädin myös vähän mausteita. Jauhoja olisi pitänyt olla aavistus lisää, sekin on säädetty tuohon ohjeeseen.

Edit 23.11.2015 Korjasin ohjeen jauhomäärää. Olen pari kertaa käyttänyt liian vähän jauhoja, ehkäpä nyt päästään vähän tasalaatuisempaan tulokseen.

DSC_0683

Piparkakut

200 g maidotonta margariinia
2 1/2 dl sokeria
1 1/2 dl siirappia
1 dl kaurakermaa
1 tl neilikkaa
1 tl kanelia
1 tl jauhettua pomeranssia
1/2 tl inkivääriä

9 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa


Sulata rasva kattilassa. Lisää sokeri, siirappi, kerma ja mausteet, sekoita, kunnes sokeri sulaa. Kaada seos taikinakulhoon ja vatkaa kuohkeaksi. Sekoita sooda jauhoihin ja lisää taikinaan, sekoita hyvin. Anna taikina kovettua jääkaapissa seuraavaan päivään.

Kauli taikina jauhotetulla pöydällä, ota muotilla pipareita ja kypsennä leivinpaperilla vuoratulla uunipellillä 200 asteisessa uunissa noin 5-8 minuuttia.

DSC_0667

perjantai 25. marraskuuta 2011

Älä osta mitään -päivä

Olen jo aiemminkin kaivannut jotain kivaa adventtikynttelikköä, mutta kauppojen anti on ollut hieman ohutta tai todella kallista. Sitä paitsi, en halua yhtään uutta tilaa vievää härpäkettä, jota käytetään vain kerran vuodessa muutaman kerran ja sitten mieli muuttuu... Älä osta mitään -päivän kunniaksi tongin vähän aikaa kaappeja ja kokosin kynttelikön itse. Täytin vanhan alumiinisen leipävuuan naperon hiekkalaatikosta lainatulla hiekalla ja koristelin katekivillä, helmillä ja joulukuusen koristeilla. Neljä kynttilääkin löytyi, ne tosin olivat aavistuksen matalia. Vaihdan siis jossain vaiheessa kynttilät uusiin, kunhan olen nuo ensin polttanut loppuun. Koristeitakin voin vähän päivittää tässä joulunodotuksen lomassa.

DSC_0662

maanantai 21. marraskuuta 2011

Lämmöllä tehtyä

Keittiöapina tuli tiensä päähän. En pitänyt nimestä alun alkaenkaan, mutta jotain oli keksittävä alkuun pääsyä varten. Kesti kaksi vuotta, että keksin blogilleni paremman nimen. Saa nähdä, milloin keksin hyvän nimen?! Ei takerruta pikkuasioihin vaan mennään olennaiseen. Blogi jää tietysti olemaan ja selattavaksi, siellä on paljon kivoja ohjeita. Vaikka itse kehunkin. Jossain vaiheessa meinasin myös kehittää jotain hakemiston tapaista.

Ruuasta ja leivonnasta bloggaaminen sai minut kokeilemaan lukuisia uusia ohjeita, joista monet vakiintuivat säännöllisiksi tuttavuuksiksi ruokapöytäämme. Ja ehkäpä onnistuin innostamaan myös jotakuta toista kotikokkia repertuaarin kasvattamisessa. Jatkan ruuasta bloggaamista edelleen, koska kuten olen ennenkin todennut: syötävä on, joka päivä (tai itse ehkä pärjäisin pari päivää ilman, mutta naperot eivät pärjää). Lisään kuitenkin ruoka- ja leivontapostausten joukkoon helppoja askarteluja ja käsitöitä. En todella ole mikään askartelija tai näpertelijä, mutta ajattelin blogin myötä kehittyä edes pikkuisen siihen suuntaan.

Ai niin. Jatkan apinointia. En ajatellut keksiä pyörää enkä edes pullaa tai piirakkaa uudelleen vaan matkin muita, mutta pyrin parhaani mukaan mainitsemaan lähteet.

Vanhaan blogiini pääsee tästä, ja jossain vaiheessa varmaan tuosta sivupalkistakin.

DSC_0671