lauantai 7. tammikuuta 2017

Paahdetut kastanjat

Viime päivien sää ja lähikaupan valikoima palauttivat mieleeni paahdetut kastanjat. Edellisestä kerrasta olikin aikaa. Muistelen, että tykkäsin, mutta juuri muuta en muistanutkaan. Google löysi runsaasti ohjeita valmistamisen varalle, mutta olisin kyllä vielä ilahtunut vähän tarkemmista syömisohjeista. Ja siis muuta kuin että nauti voin kanssa. Juu juu, mutta miten? Katanko pöytään haarukat ja veitset vai lusikat vai mitä?

Veitsi oli hyvä apuväline ja vaahdotettu, sitruunalla maustettu voi hyvä vinkki. Kivaa, helppoa ja vähän spesiaalia iltapalaa, tosin suuriruokaset tarvitsevat ehkä jotain muutakin.



Paahdetut kastanjat (neljälle)

n. 500 g kastanjoita (valitse jo kaupassa sellaisia napakoita, ei onton ja irtonaisen tuntuisia)
rasiallinen karkeaa suolaa

Tarjoiluun:
100 g voita
pari rkl sitruunamehua

Huuhdo kastanjat ja pyyhi ne talouspaperilla. Tee suippoon päähän ristiviillos terävällä veitsellä. Peitä tarjoiluastiaksi sopivan uuninkestävän laakean vuoan pohja karkealla suolalla. Paina kastanjat siihen siten, että suippo pää jää ylöspäin. Paahda kastanjoita uunissa noin 225 asteessa noin 20 minuuttia kastanjoiden koon mukaan. Kypsän kastanjan tunnistaa siitä, että kuori irtoaa helposti ja malto tuntuu puristettaessa pehmeältä. Tikulla kokeilemalla voit myös tarkastaa, ovatko kastanjat pehmeitä sisältä. Tarjoa kastanjat heti paahtamisen jälkeen kuumina. Kastanjat kuoritaan ja syödään sormin esimerkiksi sitruunalla maustetun vaahdotetun voin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti