Nyt kun luumuhillo on keitettynä, on aika leipoa joulutorttuja. Itse tehty voitaikina ei ole yhtä lehtevää kuin kaupan taikina, ellei sitten ole todellinen leivontaguru, mutta pienellä harjoittelulla ja huolellisuudella lopputulos on erinomainen. Kaulittu voitaikina syntyy parhaiten kylmistä raaka-aineista ja kylmällä alustalla (esim. kivi- tai terästasolla). Jos viimeksi mainittua on vaikea järjestää, taikinaa kannattaa välillä pitää jääkaapissa huilaamassa.
Taikinan voi hillon tapaan tehdä etukäteen. Se säilyy hyvin jääkaapissa pari päivää, tarvittaessa taikinan voi myös pakastaa. Teen yleensä sekä tähtitorttuja että näitä puolikuita. Viimeksi mainitut ovat ehkä mehevyydessään aavistuksen enemmän makuuni.
Joulutorttu on minusta jotenkin tosi suomalainen juttu, vaikka jotkut lähteet väittävät alkuperän olevan Ruotsissa. Minun tuntemani ruotsalaiset eivät kuitenkaan tunne luumutorttuja. Varmaan aika alueellinen juttu tämäkin, Ruotsi on iso maa. Joka tapauksessa meillä syödään tänään joulutorttuja. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
Ohje on peräisin Maku-lehden verkkosivuilta. Kaulitun voitaikinan voi
tehdä myös margariinista. Siitä on ehkä hieman helpompi saada lehtevä
lopputulos.
Joulutorttujen leipominen itse tehdystä taikinasta ei ole vaikeaa, mutta ohje kannattaa lukaista ensin alusta loppuun. Pieni huolellisuus on kyllä vaivan arvoista.
Joulutortut
Taikina:
300 g voita
300 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 dl vettä
Täyte:
n. 100 g luumuhilloa
Voiteluun:
1 kananmuna
Koristeeksi:
tomusokeria
Ota
voista 100 g ja nypi se vehnäjauho-leivinjauheseoksen kanssa
murumaiseksi seokseksi käsin (tai tee taikina monitoimikoneella). Lisää
vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Älä vaivaa taikinaa liikaa, ettei
se sitkisty. Kauli joulutorttutaikina jauhotetulla alustalla noin 1 1/2
cm:n paksuiseksi ja noin 22 cm x 32 cm:n suuruiseksi, tasareunaiseksi
suorakaiteeksi.
Levitä loppu voi ohuina viipaleina
limittäin suorakaiteen toiselle puoliskolle. Nosta taikinan toinen puoli
päälle ja harjaa taikinalevystä ylimääräinen jauho pullasudilla pois.
Painele taikinan reunat kiinni, ettei voi pursua kauliessa pois. Painele
levyä ensin varovasti kaulimella ja kauli sitten levy kevyesti
suorakaiteeksi. Taita levy kolmeen osaan ja kauli taas suorakaiteen
muotoiseksi levyksi. Kauli taiteltu taikina aina samansuuruiseksi
levyksi. Kauli levy vielä kolme kertaa kolmeen osaan taiteltuna edellä
mainitulla tavalla.
Anna taikinan levätä jääkaapissa kelmuun käärittynä noin 15 minuuttia kaulimisten välillä, kun taikina alkaa tuntua liian lämpimältä. Käytä kaulitessasi runsaasti jauhoja, mutta harjaa taikinan pinnasta aina ylimääräiset jauhot pois, kun taitat taikinalevyä.
Pane taikina jääkaappiin viilenemään vielä noin 15 minuutiksi ennen leipomista. Kauli taikina kahdessa erässä noin 1/2 sentin paksuiseksi suorakaiteeksi. Ota pyöreällä muotilla taikinasta levyjä, laita keskelle hilloa, sipaise vähän vettä tarttumapinnaksi tortun reunoille ja taita torttu puolikuuksi. Painele reuna huolella kiinni.

Jos haluat tähtitorttuja, leikkaa taikinalevy
taikinapyörällä, veitsellä tai muotilla noin 9 cm x 9 cm:n neliöiksi.
Leikkaa neliöiden nurkkiin viillot ja nosta joka toinen kulma
taikinapalan keskelle. Paina sormella keskelle nostettuja kulmia, että
ne pysyvät kiinni. Lusikoi keskelle reilu teelusikallinen
torttumarmeladia.
Lado tortut leivinpaperille pellille ja voitele munalla, jos haluat. Nosta pelti 225-asteiseen uuniin ja paista 10–15 minuuttia. Siivilöi joulutortuille ennen tarjoilua tomusokeria.
Lado tortut leivinpaperille pellille ja voitele munalla, jos haluat. Nosta pelti 225-asteiseen uuniin ja paista 10–15 minuuttia. Siivilöi joulutortuille ennen tarjoilua tomusokeria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti