sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Valloittava Fiskars ja Slow Food Festival

Pääsin pari viikkoa sitten Länsi-Uudenmaan matkailun kutsumana aivan mainiolle ruska- tai oikeastaan ruokaretkelle. Kohteena oli Slow Food Festival, joka järjestettiin jo kahdeksannen kerran, ja samalla tietysti tapahtuman kotipaikka Fiskars. Lähiruokamarkkinat ovat ruokafriikkien mielestä tietysti hauskinta mitä ajatella saattaa, mutta koko kylä on kiva päiväretkikohde. Ja miksei myös yöretkikohde.


Lähituottajat olivat todella panneet parastaan ja runsaat antimet kävivät kaupaksi melkoisella vauhdilla. Meidän ystävällinen opas oli onneksi huolehtinut meidät ajoissa paikalla. Valikoima oli valtava: kasviksia, hedelmiä, leivonnaisia, lihaa ja lihatuotteita, hilloja ja muita säilykkeitä. Mitä nyt ruokamarkkinoilta voisi kuvitella löytävänsä ja lite till.


Yksi lähiseudun erikoisuus on vuohenmaitoon leivottu korvapuusti. Kuva on ankea, mutta pulla oli hyvää. 


Nälkä ei tainnut kaikkien maistiaisten keskellä ehtiä yllättämään ketään, mutta kotoisan Laundryn lounas oli silti paikallaan. Paikan historia ulottuu yli 150 vuoden taakse ja vuosien kuluessa talossa on toiminut koulu, kirjasto ja puhelinkeskus. Niin ja pesula, kuten nimestäkin voi päätellä. Nykyään kyläläiset ja vieraat kokoontuvat Laundryssa kahvin, ruuan ja juoman äärelle.

Iltapäivällä edessä oli päivän mutkikkain haaste. Petri's Chokolate Room tarjosi meille kaffet ja kakunpalan, mutta viimeksi mainittu piti valita itse. Tuli vähän runsauden pula, niin hieno oli Petrin tiski.









Slow Food Festival on tältä vuodelta ohi, mutta Fiskarsin kylässä riittää ohjelmaa läpi syksyn ja talven. Varsinkin joulunalusaika vaikuttaa melkoisen houkuttelevalta.


Ennen kotimatkaa fiilistelimme vielä syysauringon paisteessa tunnelmallista kylää ja söimme iltapalaa Kuparipajalla. Kuparipajan filosofia perustuu vuodenaikojen ja lähituotteiden hyödyntämiseen. Makua unohtamatta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti